Job 30
1 But now the younger in time scorn me, whose fathers I would not have set with the dogs of my flock:
Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
2 The strength of whose hands was to me as nothing, and they were thought unworthy of life itself.
Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
3 Barren with want and hunger, who gnawed in the wilderness, disfigured with calamity and misery.
Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
4 And they ate grass, and barks of trees, and the root of junipers was their food.
Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
5 Who snatched up these things out of the valleys, and when they had found any of them, they ran to them with a cry.
He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
6 They dwelt in the desert places of torrents, and in caves of earth, or upon the gravel.
He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
7 They pleased themselves among these kind of things, and counted it delightful to be under the briers.
Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
8 The children of foolish and base men, and not appearing at all upon the earth.
Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
9 Now I am turned into their song, and am become their byword.
Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
10 They abhor me, and flee far from me, and are not afraid to spit in my face.
He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
11 For he hath opened his quiver, and hath afflicted me, and hath put a bridle into my mouth.
Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
12 At the right hand of my rising, my calamities forthwith arose: they have overthrown my feet, and have overwhelmed me with their paths as with waves.
Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
13 They have destroyed my ways, they have lain in wait against me, and they have prevailed, and there was none to help.
He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
14 They have rushed in upon me, as when a wall is broken, and a gate opened, and have rolled themselves down to my miseries.
He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
15 I am brought to nothing: as a wind thou hast taken away my desire: and my prosperity hath passed away like a cloud.
Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
16 And now my soul fadeth within myself, and the days of affliction possess me.
Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
17 In the night my bone is pierced with sorrows: and they that feed upon me, do not sleep.
Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
18 With the multitude of them my garment is consumed, and they have girded me about, as with the collar of my coat.
Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
19 I am compared to dirt, and am likened to embers and ashes.
Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
20 I cry to thee, and thou hearest me not: I stand up, and thou dost not regard me.
Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
21 Thou art changed to be cruel toward me, and in the hardness of thy hand thou art against me.
Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
22 Thou hast lifted me up, and set me as it were upon the wind, and thou hast mightily dashed me.
Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
23 I know that thou wilt deliver me to death, where a house is appointed for every one that liveth.
Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
24 But yet thou stretchest not forth thy hand to their consumption: and if they shall fall down thou wilt save.
Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
25 I wept heretofore for him that was afflicted, and my soul had compassion on the poor.
Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
26 I expected good things, and evils are come upon me: I waited for light, and darkness broke out.
Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
27 My inner parts have boiled without any rest, the days of affliction have prevented me.
Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
28 I went mourning without indignation; I rose up, and cried in the crowd.
Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
29 I was the brother of dragons, and companion of ostriches.
Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
30 My skin is become black upon me, and my bones are dried up with heat.
Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
31 My harp is turned to mourning, and my organ into the voice of those that weep.
Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
