Psalms 137

1 By the rivers of Babylon, there we sat down; yea, we wept when we remembered Zion.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 We hanged our harps upon the willows in the midst thereof.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 For there they that carried us away captive required of us a song; and they that made us wail [required] mirth, [saying, ] Sing us [one] of the songs of Zion.

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 How should we sing a song of Jehovah's upon a foreign soil?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 If I forget thee, Jerusalem, let my right hand forget [its skill];

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 If I do not remember thee, let my tongue cleave to my palate: if I prefer not Jerusalem above my chief joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Remember, O Jehovah, against the sons of Edom, the day of Jerusalem; who said, Lay [it] bare, Lay [it] bare, down to its foundation!

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 Daughter of Babylon, who art to be laid waste, happy he that rendereth unto thee that which thou hast meted out to us.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Happy he that taketh and dasheth thy little ones against the rock.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!