Psalms 10
1 Why, Jehovah, standest thou afar off? [Why] hidest thou thyself in times of distress?
Miksis Herra niin kaukana seisot, ja tuskan ajalla sinus peität?
2 The wicked, in his pride, doth hotly pursue the afflicted. They shall be taken in the devices that they have imagined.
Ylpeydessänsä jumalatoin vainoo köyhää: käsitettäköön he heidän juonissansa, joita he ajattelevat.
3 For the wicked boasteth of his soul's desire, and he blesseth the covetous; he contemneth Jehovah.
Sillä jumalatoin itse kerskaa omaa mielivaltaansa: ahne siunailee itsiänsä, ja vihoittaa Herran.
4 The wicked [saith], in the haughtiness of his countenance, He doth not search out: all his thoughts are, There is no God!
Jumalatoin on koria ja vihainen, ettei hän ketään tottele: ei hän Jumalaa olevankaan luule.
5 His ways always succeed; thy judgments are far above out of his sight; [as for] all his adversaries, he puffeth at them.
Hänen tiensä menestyvät joka aika, sinun tuomios on kaukana hänestä: hän ylpeilee kaikkein vihollistensa edessä.
6 He saith in his heart, I shall not be moved; from generation to generation I shall be in no adversity.
Sillä hän puhuu sydämessänsä: en minä ikänä kukisteta, ei sukukunnasta sukukuntaan hätää ole.
7 His mouth is full of cursing, and deceit, and oppression; under his tongue is mischief and iniquity.
Jonka suu on täynnä kirouksia, kavaluutta ja viettelystä, hänen kielensä saattaa vaivan ja työn.
8 He sitteth in the lurking-places of the villages; in the secret places doth he slay the innocent: his eyes watch for the wretched.
Hän istuu ja väijyy kartanoissa, murhataksensa salaa viatointa; hänen silmänsä palaa köyhän puoleen.
9 He lieth in wait secretly, like a lion in his thicket; he lieth in wait to catch the afflicted: he doth catch the afflicted, drawing him into his net.
Hän väijyy salaa niinkuin jalopeura luolassansa, hän väijyy raadollista käsittääksensä, ja hän käsittää hänen, kuin hän tempaa sen verkkoihinsa.
10 He croucheth, he boweth down, that the wretched may fall by his strong ones.
Hän paiskaa ja polkee alas, ja sysää köyhän väkivallalla maahan.
11 He saith in his heart, God hath forgotten, he hideth his face, he will never see [it].
Hän sanoo sydämessänsä: Jumala on hänen unhottanut, ja verhonnut kasvonsa, ei hän ikänä näe.
12 Arise, Jehovah; O God, lift up thy hand: forget not the afflicted.
Nouse, Herra! Jumala, ylennä kätes ja älä köyhää unohda.
13 Wherefore doth the wicked contemn God? He hath said in his heart, Thou wilt not require [it].
Miksi jumalatoin pilkkaa Jumalaa ja sanoo sydämessänsä: et sinä sitä tottele?
14 Thou hast seen [it], for thou thyself beholdest trouble and vexation, to requite by thy hand. The wretched committeth himself unto thee; thou hast been the helper of the fatherless.
Katso siis; sillä sinä näet tuskat ja surut, se on sinun käsissäs: sinuun köyhä itsensä luottaa, ja sinä olet orpolasten holhoja.
15 Break thou the arm of the wicked, and as for the evil man, seek out his wickedness [till] thou find none.
Särje jumalattoman käsivarsi, ja etsi pahan jumalattomuutta, niin ettei sitä enää löydettäisi.
16 Jehovah is King for ever and ever: the nations have perished out of his land.
Herra on kuningas aina ja ijankaikkisesti: pakanain pitää häviämän hänen maastansa.
17 Jehovah, thou hast heard the desire of the meek, thou hast established their heart: thou causest thine ear to hear,
Köyhäin halauksen sinä, Herra, kuulet: heidän sydämensä sinä vahvistat, että sinun korvas siitä ottaa vaarin;
18 To do justice to the fatherless and the oppressed one, that the man of the earth may terrify no more.
Ettäs oikeuden saatat orvoille ja köyhille, ettei ihminen enää ylpeile heitä vastaan maan päällä.
