Job 7
1 Hath not man a life of labour upon earth? and are not his days like the days of a hireling?
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 As a bondman earnestly desireth the shadow, and a hireling expecteth his wages,
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 So am I made to possess months of vanity, and wearisome nights are appointed to me.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 If I lie down, I say, When shall I rise up, and the darkness be gone? and I am full of tossings until the dawn.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 My flesh is clothed with worms and clods of dust; my skin is broken, and suppurates.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 My days are swifter than a weaver's shuttle, and are spent without hope.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Remember thou that my life is wind; mine eye shall no more see good.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 The eye of him that hath seen me shall behold me no [more]: thine eyes are upon me, and I am not.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 The cloud consumeth and vanisheth away; so he that goeth down to Sheol shall not come up. (Sheol h7585)
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 He shall return no more to his house, neither shall his place know him again.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Therefore I will not restrain my mouth: I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Am I a sea, or a sea-monster, that thou settest a watch over me?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 When I say, My bed shall comfort me, my couch shall ease my complaint;
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 Then thou scarest me with dreams, and terrifiest me through visions;
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 So that my soul chooseth strangling, death, rather than my bones.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 I loathe it; I shall not live always: let me alone, for my days are a breath.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 What is man, that thou makest much of him? and that thou settest thy heart upon him?
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 And that thou visitest him every morning, triest him every moment?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 How long wilt thou not look away from me, nor let me alone till I swallow down my spittle?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Have I sinned, what do I unto thee, thou Observer of men? Why hast thou set me as an object of assault for thee, so that I am become a burden to myself?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 And why dost not thou forgive my transgression and take away mine iniquity? for now shall I lie down in the dust, and thou shalt seek me early, and I shall not be.
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
