Job 39
1 Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? dost thou mark the calving of the hinds?
Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
2 Dost thou number the months that they fulfil? and knowest thou the time when they bring forth?
Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
3 They bow themselves, they give birth to their young ones, they cast out their pains;
He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
4 Their young ones become strong, they grow up in the open field, they go forth, and return not unto them.
Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
5 Who hath sent out the wild ass free? and who hath loosed the bands of the onager,
Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
6 Whose house I made the wilderness, and the salt plain his dwellings?
Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
7 He laugheth at the tumult of the city, and heareth not the shouts of the driver;
Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
8 The range of the mountains is his pasture, and he searcheth after every green thing.
Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
9 Will the buffalo be willing to serve thee, or will he lodge by thy crib?
Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
10 Canst thou bind the buffalo with his cord in the furrow? or will he harrow the valleys after thee?
Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
11 Wilt thou put confidence in him, because his strength is great? and wilt thou leave thy labour to him?
Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
12 Wilt thou trust him to bring home thy seed, and gather it into thy threshing-floor?
Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
13 The wing of the ostrich beats joyously — But is it the stork's pinion and plumage?
Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
14 For she leaveth her eggs to the earth, and warmeth them in the dust,
Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
15 And forgetteth that the foot may crush them, or that the beast of the field may trample them.
Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
16 She is hardened against her young ones, as though they were not hers; her labour is in vain, without her concern.
Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
17 For God hath deprived her of wisdom, and hath not furnished her with understanding.
Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
18 What time she lasheth herself on high, she scorneth the horse and his rider.
Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
19 Hast thou given strength to the horse? hast thou clothed his neck with the quivering mane?
Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
20 Dost thou make him to leap as a locust? His majestic snorting is terrible.
Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
21 He paweth in the valley, and rejoiceth in [his] strength; he goeth forth to meet the armed host.
Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
22 He laugheth at fear, and is not affrighted; neither turneth he back from before the sword.
Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
23 The quiver rattleth upon him, the glittering spear and the javelin.
Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
24 He swalloweth the ground with fierceness and rage, and cannot contain himself at the sound of the trumpet:
Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
25 At the noise of the trumpets he saith, Aha! and he smelleth the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
26 Doth the hawk fly by thine intelligence, [and] stretch his wings toward the south?
Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
27 Doth the eagle mount up at thy command, and make his nest on high?
Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
28 He inhabiteth the rock and maketh his dwelling on the point of the cliff, and the fastness:
Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
29 From thence he spieth out the prey, his eyes look into the distance;
Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
30 And his young ones suck up blood; and where the slain are, there is he.
Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
