Job 19
1 And Job answered and said,
Mutta Job vastasi ja sanoi:
2 How long will ye vex my soul, and crush me with words?
Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
3 These ten times have ye reproached me; ye are not ashamed to stupefy me.
Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
4 And be it [that] I have erred, mine error remaineth with myself.
Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
5 If indeed ye will magnify yourselves against me, and prove against me my reproach,
Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
6 Know now that God hath overthrown me, and hath surrounded me with his net.
Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
7 Behold, I cry out of wrong, and I am not heard; I cry aloud, but there is no judgment.
Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
8 He hath hedged up my way that I cannot pass, and he hath set darkness in my paths.
Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
9 He hath stripped me of my glory, and taken the crown from my head.
Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
10 He breaketh me down on every side, and I am gone; and my hope hath he torn up as a tree.
Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
11 And he hath kindled his anger against me, and hath counted me unto him as one of his enemies.
Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
12 His troops have come together and cast up their way against me, and have encamped round about my tent.
Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
13 He hath put my brethren far from me, and mine acquaintance are quite estranged from me.
Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
14 My kinsfolk have failed, and my known friends have forgotten me.
Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
15 The sojourners in my house and my maids count me as a stranger; I am an alien in their sight.
Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
16 I called my servant, and he answered not; I entreated him with my mouth.
Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
17 My breath is strange to my wife, and my entreaties to the children of my [mother's] womb.
Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
18 Even young children despise me; I rise up, and they speak against me.
Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
19 All my intimate friends abhor me, and they whom I loved are turned against me.
Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
20 My bones cleave to my skin and to my flesh, and I am escaped with the skin of my teeth.
Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
21 Have pity upon me, have pity upon me, ye my friends; for the hand of God hath touched me.
Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
22 Why do ye persecute me as God, and are not satisfied with my flesh?
Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
23 Oh would that my words were written! oh that they were inscribed in a book!
Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
24 That with an iron style and lead they were graven in the rock for ever!
Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
25 And [as for] me, I know that my Redeemer liveth, and the Last, he shall stand upon the earth;
Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
26 And [if] after my skin this shall be destroyed, yet from out of my flesh shall I see God;
Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
27 Whom I shall see for myself, and mine eyes shall behold, and not another: — my reins are consumed within me.
Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
28 If ye say, How shall we persecute him? when the root of the matter is found in me,
Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
29 Be ye yourselves afraid of the sword! for the sword is fury against misdeeds, that ye may know there is a judgment.
Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
