Job 16
1 And Job answered and said,
Sitte vastasi Job ja sanoi:
2 I have heard many such things: grievous comforters are ye all.
Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
3 Shall words of wind have an end? or what provoketh thee that thou answerest?
Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
4 I also could speak as ye: if your soul were in my soul's stead, I could join together words against you, and shake my head at you;
Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
5 [But] I would encourage you with my mouth, and the solace of my lips should assuage [your pain].
Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
6 If I speak, my pain is not assuaged; and if I forbear, what am I eased?
Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
7 But now he hath made me weary; ...thou hast made desolate all my family;
Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
8 Thou hast shrivelled me up! it is become a witness; and my leanness riseth up against me, it beareth witness to my face.
Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
9 His anger teareth and pursueth me; he gnasheth with his teeth against me; [as] mine adversary he sharpeneth his eyes at me.
Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
10 They gape upon me with their mouth; they smite my cheeks reproachfully; they range themselves together against me.
He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
11 God hath delivered me over to the iniquitous man, and hurled me into the hands of the wicked.
Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
12 I was at rest, but he hath shattered me; he hath taken me by the neck and shaken me to pieces, and set me up for his mark.
Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
13 His arrows encompass me round about, he cleaveth my reins asunder and doth not spare; he poureth out my gall upon the ground.
Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
14 He breaketh me with breach upon breach; he runneth upon me like a mighty man.
Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
15 I have sewed sackcloth upon my skin, and rolled my horn in the dust.
Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
16 My face is red with weeping, and on my eyelids is the shadow of death;
Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
17 Although there is no violence in my hands, and my prayer is pure.
Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
18 O earth, cover not my blood, and let there be no place for my cry!
Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
19 Even now, behold, my Witness is in the heavens, and he that voucheth for me is in the heights.
Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
20 My friends are my mockers; mine eye poureth out tears unto God.
Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
21 Oh that there were arbitration for a man with God, as a son of man for his friend!
Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
22 For years [few] in number shall pass, — and I shall go the way [whence] I shall not return.
Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
