Psalms 142

1 The understanding of David. A prayer, when he was in the cave. With my voice, I cried out to the Lord. With my voice, I made supplication to the Lord.

Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni.

2 In his sight, I pour out my prayer, and before him, I declare my tribulation.

Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni,

3 Though my spirit may become faint within me, even then, you have known my paths. Along this way, which I have been walking, they have hidden a snare for me.

Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.

4 I considered toward the right, and I looked, but there was no one who would know me. Flight has perished before me, and there is no one who has concern for my soul.

Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani.

5 I cried out to you, O Lord. I said: You are my hope, my portion in the land of the living.

Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla.

6 Attend to my supplication. For I have been humbled exceedingly. Free me from my persecutors, for they have been fortified against me.

Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät.

7 Lead my soul out of confinement in order to confess your name. The just are waiting for me, until you repay me.

Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet.