Psalms 137

1 A Psalm of David: to Jeremiah. Above the rivers of Babylon, there we sat and wept, while we remembered Zion.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 By the willow trees, in their midst, we hung up our instruments.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 For, in that place, those who led us into captivity questioned us about the words of the songs. And those who carried us away said: “Sing us a hymn from the songs of Zion.”

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 How can we sing a song of the Lord in a foreign land?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 If I ever forget you, Jerusalem, let my right hand be forgotten.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 May my tongue adhere to my jaws, if I do not remember you, if I do not set Jerusalem first, as the beginning of my joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 O Lord, call to mind the sons of Edom, in the day of Jerusalem, who say: “Despoil it, despoil it, even to its foundation.”

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 O daughter of Babylon, have pity. Blessed is he who will repay you with your payment, which you have paid to us.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Blessed is he who will take hold of your little ones and dash them against the rock.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!