Job 7
1 The life of a man on the earth is a battle, and his days are like the days of a hired hand.
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 Just as a servant desires the shade, and just as the hired hand looks forward to the end of his work,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 so also have I had empty months and have counted my burdensome nights.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 If I lie down to sleep, I will say, “When will I rise?” And next I will hope for the evening and will be filled with sorrows even until darkness.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 My flesh is clothed with particles of rottenness and filth; my skin is dried up and tightened.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 My days have passed by more quickly than threads are cut by a weaver, and they have been consumed without any hope.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Remember that my life is wind, and my eye will not return to see good things.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 Neither will the sight of man gaze upon me; your eyes are upon me, and I will not endure.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 Just as a cloud is consumed and passes away, so he who descends to hell will not ascend. (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 He will not return again to his house, nor will his own place know him any longer.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 And because of this, I will not restrain my mouth. I will speak in the affliction of my spirit. I will converse from the bitterness of my soul.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Am I an ocean or a whale, that you have encircled me in a prison?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 If I say, “My bed will comfort me, and I will find rest, speaking with myself on my blanket,”
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 then you will frighten me with dreams, and strike dread through visions,
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 so that, because of these things, my soul would choose hanging, and my bones, death.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 I despair; by no means will I live any longer. Spare me, for my days are nothing.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 What is man, that you should praise him? Or why do you place your heart near him?
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 You visit him at dawn, and you test him unexpectedly.
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 How long will you not spare me, nor release me to ingest my saliva?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 I have sinned; what should I do for you, O keeper of men? Why have you set me against you, so that I have become burdensome even to myself?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 Why do you not steal away my sin, and why do you not sweep away my iniquity? Behold, now I will sleep in the dust, and if you seek me in the morning, I will not remain.
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
