Job 30
1 But now, those younger in years scorn me, whose fathers I would not have seen fit to place with the dogs of my flock,
Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
2 the strength of whose hands was nothing to me, and they were considered unworthy of life itself.
Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
3 They were barren from poverty and hunger; they gnawed in solitude, layered with misfortune and misery.
Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
4 And they chewed grass and the bark from trees, and the root of junipers was their food.
Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
5 They took these things from the steep valleys, and when they discovered one of these things, they rushed to the others with a cry.
He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
6 They lived in the parched desert and in caves underground or above the rocks.
He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
7 They rejoiced among these kinds of things, and they considered it delightful to be under thorns.
Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
8 These are the sons of foolish and base men, not even paying any attention to the land.
Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
9 Now I become their song, and I have been made into their proverb.
Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
10 They loathe me, and so they flee far from me, and they are not reluctant to spit in my face.
He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
11 For he has opened his quiver and has afflicted me, and he has placed a bridle in my mouth.
Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
12 Immediately, upon rising, my calamities rise up to the right. They have overturned my feet and have pressed me down along their way like waves.
Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
13 They have diverted my journeys; they have waited to ambush me, and they have prevailed, and there was no one who might bring help.
He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
14 They have rushed upon me, as when a wall is broken or a gate opened, and they have been pulled down into my miseries.
He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
15 I have been reduced to nothing. You have taken away my desire like a wind, and my health has passed by like a cloud.
Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
16 But now my soul withers within myself, and the days of affliction take hold of me.
Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
17 At night, my bone is pierced with sorrows, and those who feed on me, do not sleep.
Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
18 By the sheer number of them my clothing is worn away, and they have closed in on me like the collar of my coat.
Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
19 I have been treated like dirt, and I have been turned into embers and ashes.
Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
20 I cry to you, and you do not heed me. I stand up, and you do not look back at me.
Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
21 You have changed me into hardness, and, with the hardness of your hand, you oppose me.
Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
22 You have lifted me up, and, placing me as if on the wind, you have thrown me down powerfully.
Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
23 I know that you will hand me over to death, where a home has been established for all the living.
Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
24 Truly, then, you do not extend your hand in order to consume them, and if they fall down, you will save them.
Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
25 Once, I wept over him who was afflicted, and my soul had compassion on the poor.
Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
26 I expected good things, but evil things have come to me. I stood ready for light, yet darkness burst forth.
Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
27 My insides have seethed, without any rest, for the days of affliction have prevented it.
Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
28 I went forth mourning, without anger, and rising up, I cried out in confusion.
Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
29 I was the brother of snakes, and the companion of ostriches.
Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
30 My skin has become blackened over me, and my bones have dried up because of the heat.
Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
31 My harp has been turned into mourning, and my pipes have been turned into a voice of weeping.
Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
