Acts 27
1 Then it was decided to send him by ship to Italy, and that Paul, with the others in custody, should be delivered to a centurion named Julius, of the cohort of Augusta.
Mutta sittenkuin päätetty oli, että meidän piti Italiaan purjehtiman, antoivat he Paavalin muiden vankien kanssa yhden sadanpäämiehen haltuun, joka kutsuttiin Julius, keisarin sotajoukosta.
2 After climbing aboard a ship from Adramyttium, we set sail and began to navigate along the ports of Asia, with Aristarchus, the Macedonian from Thessalonica, joining us.
Kuin me siis astuimme Adramytin haahteen, ja meidän piti purjehtiman Asian ohitse, laskimme me ulos maalta. Ja meidän kanssamme oli Aristarkus, Makedonian mies, Tessalonikasta.
3 And on the following day, we arrived at Sidon. And Julius, treating Paul humanely, permitted him to go to his friends and to look after himself.
Ja me tulimme toisena päivänä Sidoniin. Ja Julius meni hyvästi Paavalin kanssa, ja salli hänen mennä ystäväinsä tykö ja heiltä holhottaa.
4 And when we had set sail from there, we navigated below Cyprus, because the winds were contrary.
Ja kuin me sieltä laskimme ulos, niin me purjehdimme Kyprin ohitse, että vastatuulet olivat.
5 And navigating though the sea of Cilicia and Pamphylia, we arrived at Lystra, which is in Lycia.
Ja kuin me olimme purjehtineet yli meren, joka Kilikian ja Pamphilian kohdalla on, ja tulimme Myraan, joka on Lykiassa,
6 And there the centurion found a ship from Alexandria sailing to Italy, and he transferred us to it.
Niin löysi sadanpäämies siellä yhden Aleksandrialaisen haahden, joka Italiaan purjehti, ja pani meidät siihen.
7 And when we had sailed slowly for many days and had barely arrived opposite Cnidus, for the wind was hindering us, we sailed to Crete, near Salmone.
Kuin me monta päivää hitaasti purjehdimme ja tuskalla Knidon saavutimme, ettemme päässeet tuulelta, niin me purjehdimme Kretan alle, Salmoneen päin.
8 And barely being able to sail past it, we arrived at a certain place, which is called Good Shelter, next to which was the city of Lasea.
Ja kuin me tuskin sen ohitse pääsimme, niin me tulimme yhteen paikkaan, joka Kauniiksi satamaksi kutsutaan, jota läsnä oli Lasean kaupunki.
9 Then, after much time had passed, and since sailing would no longer be prudent because the Fast Day had now passed, Paul consoled them,
Koska paljo aikaa oli kulunut, ja purjehdus oli vaarallinen, ja paaston aika oli jo kulunut, neuvoi Paavali heitä,
10 and he said to them: “Men, I perceive that the voyage is now in danger of injury and much damage, not only to the cargo and the ship, but also to our own lives.”
Sanoen: armaat miehet! minä näen, että purjehdus tulee vaaralliseksi ja vahingolliseksi, ei ainoastaan kalulle ja haahdelle, mutta myös meidän hengellemme.
11 But the centurion put more trust in the captain and the navigator of the ship, than in the things being said by Paul.
Mutta sadanpäämies uskoi enemmin haahdenhaltiaa ja peränpitäjää kuin Paavalin sanoja.
12 And since it was not a fitting port in which to winter, the majority opinion was to sail from there, so that somehow they might be able to arrive at Phoenicia, in order to winter there, at a port of Crete, which looks out toward the southwest and northwest.
Ja kuin ei satama ollut sovelias yli talvea olla, niin he enimmitten mielistyivät siihen neuvoon, että sieltä piti laskettaman pois, jos he jollakin muotoa olisivat voineet tulla Phoinikaan talvea pitämään, joka on Kretan satama, etelälänteä ja luodepohjaa päin.
13 And since the south wind was blowing gently, they thought that they might reach their goal. And after they had set out from Asson, they weighed anchor at Crete.
Mutta kuin etelätuuli rupesi puhaltamaan, luulivat he aikomisensa käyvän edes, läksivät matkaan ja purjehtivat Kretan ohitse lähempänä maata.
14 But not long afterward, a violent wind came against them, which is called the Northeast Wind.
Mutta ei kauvan aikaa jälkeen löi sen päälle ankara puuskatuuli, joka itäpohjaksi kutsutaan.
15 And once the ship had been caught in it and was not able to strive against the wind, giving over the ship to the winds, we were driven along.
Ja kuin haaksi tuli sen valtaan eikä voinut tuulta vastaan seisoa, laskimme me sen tuulen haltuun kulkemaan.
16 Then, being forced along a certain island, which is called the Tail, we were barely able to hold on to the ship’s lifeboat.
Ja kuin me tulimme yhden vähän saaren alle, joka kutsutaan Klauda, saimme me tuskalla venheesen ruveta,
17 When this was taken up, they used it to assist in securing the ship. For they were afraid that they might run aground. And having lowered the sails, they were being driven along in this way.
Jonka me otimme avuksemme ja sidoimme haahteen, peljäten, ettei sen pitänyt kariin sattuman; ja he laskivat alas purheen ja antoivat kulkea.
18 Then, since we were being tossed about strongly by the tempest, on the following day, they threw the heavy items overboard.
Mutta koska suuri ilma kävi päälle, heittivät he toisena päivänä kalun ulos.
19 And on the third day, with their own hands, they threw the equipment of the ship overboard.
Ja kolmantena päivänä heitimme me omilla käsillämme ulos haahden kaluja.
20 Then, when neither sun nor stars appeared for many days, and no end to the storm was imminent, all hope for our safety was now taken away.
Mutta kuin emme monena päivänä aurinkoa emmekä tähtiä nähneet, eikä vähin ilma meidän päällemme käynyt, niin meidän elämämme toivo oli jo kaikki pois.
21 And after they had fasted for a long time, Paul, standing in their midst, said: “Certainly, men, you should have listened to me and not set out from Crete, so as to cause this injury and loss.
Ja koska me kauvan aikaa olimme syömättä, silloin seisoi Paavali heidän keskellänsä ja sanoi: miehet, teidän olis tullut minua kuulla ja ei Kretasta laskea ulos, että me olisimme välttäneet tainkaltaisen tuskan ja vahingon.
22 And now, let me persuade you to be courageous in soul. For there shall be no loss of life among you, but only of the ship.
Ja nytkin minä neuvon teitä, olkaat hyvässä uskalluksesta, ei teistä yksikään huku, vaan ainoastaan haaksi.
23 For an Angel of God, who is assigned to me and whom I serve, stood beside me this night,
Sillä minun tykönäni seisoi tänä yönä Jumalan enkeli, jonka oma minä olen, jota minä myös palvelen,
24 saying: ‘Do not be afraid, Paul! It is necessary for you to stand before Caesar. And behold, God has given to you all those who are sailing with you.’
Ja sanoi: älä pelkää, Paavali, sinä pitää keisarin eteen asetettaman, ja katso, Jumala on sinulle lahjoittanut ne kaikki, jotka sinun kanssas purjehtivat.
25 Because of this, men, be courageous in soul. For I trust God that this will happen in the same way that it has been told to me.
Sentähden miehet, olkaat hyvässä uskalluksessa! Sillä minä uskon Jumalan päälle, että se niin tapahtuu, kuin minulle sanottu on.
26 But it is necessary for us to arrive at a certain island.”
Mutta yhteen luotoon pitää meidän kulkeman.
27 Then, after the fourteenth night arrived, as we were navigating in the sea of Adria, about the middle of the night, the sailors believed that they saw some portion of the land.
Kuin neljästoistakymmenes yö joutui, ja me ajeltiin Adrian merellä, äkkäsivät haaksimiehet puoliyön aikaan jonkun maan heitä lähestyvän,
28 And upon dropping a weight, they found a depth of twenty paces. And some distance from there, they found a depth of fifteen paces.
Ja heittivät ulos luotirihman ja löysivät kaksikymmentä kyynärää syväksi; kuin he tulivat vähää edemmä, heittivät he taas ulos luotirihman ja löysivät viisitoistakymmentä kyynärää.
29 Then, fearing that we might happen upon rough places, they cast four anchors out of the stern, and they were hoping for daylight to arrive soon.
Niin he pelkäsivät joutuvansa johonkuhun kariin, ja heittivät ulos neljä ankkuria perältä haahta, ja toivoivat päivän koittavan.
30 Yet truly, the sailors were seeking a way to flee from the ship, for they had lowered a lifeboat into the sea, on the pretext that they were attempting to cast anchors from the bow of the ship.
Mutta kuin haaksimiehet pyysivät haahdesta paeta, ja lykkäsivät venheen mereen, sanoen että he tahtoivat ankkuria viedä ulos haahden keulasta,
31 So Paul said to the centurion and to the soldiers, “Unless these men remain in the ship, you will not be able to be saved.”
Niin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotamiehille: ellei nämät haahdessa pysy, ette suinkaan henkeänne pelasta.
32 Then the soldiers cut the ropes to the lifeboat, and they allowed it to fall.
Niin sotamiehet hakkasivat poikki venheen pestin, ja antoivat sen pudota.
33 And when it began to be light, Paul requested that they all take food, saying: “This is the fourteenth day that you have been waiting and continuing to fast, taking nothing.
Ja kuin päivä rupesi valkenemaan, neuvoi Paavali kaikkia heitä ruokaa ottamaan, sanoen: tänäpänä on neljästoistakymmenes päivä, kuin te odottaneet olette, ja syömättä olleet, ja ette mitään ole tykönne ottaneet:
34 For this reason, I beg you to accept food for the sake of your health. For not a hair from the head of any of you shall perish.”
Sentähden neuvon minä teitä ruokaa ottamaan, joka on teille terveydeksi; sillä ei yhdenkään teidän päästänne ole hiuskarva putoova.
35 And when he had said these things, taking bread, he gave thanks to God in the sight of them all. And when he had broken it, he began to eat.
Ja kuin hän sen oli sanonut, otti hän leivän, ja kiitti Jumalaa kaikkein nähden, mursi, ja rupesi syömään.
36 Then they all became more peaceful in soul. And they also took food.
Ja kuin he kaikki itsensä vahvistivat, rupesivat he myös syömään.
37 Truly, we were two hundred and seventy-six souls on the ship.
Mutta meitä oli haahdessa kaikki yhteen kaksisataa ja kuusikahdeksattakymmentä henkeä.
38 And having been nourished with food, they lightened the ship, casting the wheat into the sea.
Ja kuin he olivat ravitut, kevensivät he haahden ja heittivät jyvät mereen.
39 And when day had arrived, they did not recognize the landscape. Yet truly, they caught sight of a certain narrow inlet having a shore, into which they thought it might be possible to force the ship.
Mutta kuin päivä tuli, niin ei he tunteneet maata, mutta havaitsivat lahden, jossa ranta oli, jonka päälle he mielivät antaa haahden ajaa, jos he olisivat taitaneet.
40 And when they had taken up the anchors, they committed themselves to the sea, at the same time loosing the restraints of the rudders. And so, raising the mainsail to the gusting wind, they pressed on toward the shore.
Ja kuin he ankkurit olivat ottaneet ylös, läksivät he mereen ja päästivät perälautain siteet, ja asettivat purjeen tuuleen, ja antoivat juosta rantaa kohden.
41 And when we happened upon a place open to two seas, they ran the ship aground. And indeed, the bow, being immobilized, remained fixed, but truly the stern was broken by the violence of the sea.
Vaan kuin me tulimme yhden niemen tykö, loukkaantui haaksi, ja sen keula tarttui kiinni ja jäi seisomaan, mutta kastari tuli valallensa aaltoin väestä.
42 Then the soldiers were in agreement that they should kill the prisoners, lest anyone, after escaping by swimming, might flee.
Mutta sotamiesten neuvo oli vankeja tappaa, ettei joku uiden olisi karannut pois.
43 But the centurion, wanting to save Paul, prohibited it from being done. And he ordered those who were able to swim to jump in first, and to escape, and to get to the land.
Mutta sadanpäämies tahtoi Paavalia vapahtaa, ja esti heidät siitä neuvosta, ja käski niitä, jotka uida taisivat, että he ensin itsensä antaisivat ulos ja maalle pääsisivät.
44 And as for the others, some they carried on boards, and others on those things that belonged to the ship. And so it happened that every soul escaped to the land.
Mutta muita lautain päällä, muutamia taas haahden kappaleilla (kulkea). Ja niin tapahtui, että jokainen tuli hengissä maalle.
