Job 6
1 But Job answered and said,
Niin Job vastasi ja sanoi:
2 Oh that one would indeed weigh the wrath that is upon me, and take up my griefs in a balance together!
Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
3 And verily they would be heavier than the sand by the seashore: but, as it seems, my words are vain.
Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
4 For the arrows of the Lord are in my body, whose violence drinks up my blood: whenever I am going to speak, they pierce me.
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
5 What then? will the wild ass bray for nothing, if he is not seeking food? or again, will the ox low at the manger, when he has a fodder?
Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
6 Shall bread be eaten without salt? or again, is there taste in empty words?
Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
7 For my wrath can’t cease; for I perceive my food as the smell of a lion [to be] loathsome.
Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
8 For oh that he would grant [my desire], and my petition might come, and the Lord would grant my hope!
Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
9 Let the Lord begin and wound me, but let him not utterly destroy me.
Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
10 Let the grave be my city, upon the walls of which I have leapt: I will not shrink from it; for I have not denied the holy words of my God.
Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
11 For what is my strength, that I continue? what is my time, that my soul endures?
Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
12 Is my strength the strength of stones? or is my flesh of brass?
Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
13 Or have I not trusted in him? but help is [far] from me.
Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
14 Mercy has rejected me; and the visitation of the Lord has disregarded me.
Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
15 My nearest relations have not regarded me; they have passed me by like a failing brook, or like a wave.
Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
16 They who used to reverence me, now have come against me like snow or congealed ice.
Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
17 When it has melted at the approach of heat, it is not known what it was.
Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
18 Thus I also have been deserted of all; and I am ruined, and become an outcast.
Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
19 Behold the ways of the Thaemanites, you that mark the paths of the Sabaeans.
He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
20 They too that trust in cities and riches shall come to shame.
Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
21 But you also have come to me without pity; so that beholding my wound you are afraid.
Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
22 What? have I made any demand of you? or do I ask for strength from you,
Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
23 to deliver me from enemies, or to rescue me from the hand of the mighty ones?
Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
24 Teach you me, and I will be silent: if in anything I have erred, tell me.
Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
25 But as it seems, the words of a true man are vain, because I do not ask strength of you.
Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
26 Neither will your reproof cause me to cease my words, for neither will I endure the sound of your speech.
Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
27 Even because you attack the fatherless, and insult your friend.
Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
28 But now, having looked upon your countenances, I will not lie.
Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
29 Sit down now, and let there not be unrighteousness; and unite again with the just.
Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
30 For there is no injustice in my tongue; and does not my throat meditate understanding?
Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
