Psalms 137

1 By the rivers of Babylon we sat and wept when we remembered Zion.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 There on the willows we hung our harps,

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 for there our captors requested a song; our tormentors demanded songs of joy: “Sing us a song of Zion.”

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 How can we sing a song of the LORD in a foreign land?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 If I forget you, O Jerusalem, may my right hand cease to function.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 May my tongue cling to the roof of my mouth if I do not remember you, if I do not exalt Jerusalem as my greatest joy!

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Remember, O LORD, the sons of Edom on the day Jerusalem fell: “Destroy it,” they said, “tear it down to its foundations!”

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 O Daughter of Babylon, doomed to destruction, blessed is he who repays you as you have done to us.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Blessed is he who seizes your infants and dashes them against the rocks.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.