Job 30
1 “But now they mock me, men younger than I am, whose fathers I would have refused to entrust with my sheep dogs.
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 What use to me was the strength of their hands, since their vigor had left them?
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3 Gaunt from poverty and hunger, they gnawed the dry land, and the desolate wasteland by night.
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4 They plucked mallow among the shrubs, and the roots of the broom tree were their food.
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5 They were banished from among men, shouted down like thieves,
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 so that they lived on the slopes of the wadis, among the rocks and in holes in the ground.
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7 They cried out among the shrubs and huddled beneath the nettles.
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
8 A senseless and nameless brood, they were driven off the land.
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9 And now they mock me in song; I have become a byword among them.
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10 They abhor me and keep far from me; they do not hesitate to spit in my face.
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11 Because God has unstrung my bow and afflicted me, they have cast off restraint in my presence.
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 The rabble arises at my right; they lay snares for my feet and build siege ramps against me.
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13 They tear up my path; they profit from my destruction, with no one to restrain them.
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14 They advance as through a wide breach; through the ruins they keep rolling in.
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15 Terrors are turned loose against me; they drive away my dignity as by the wind, and my prosperity has passed like a cloud.
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 And now my soul is poured out within me; days of affliction grip me.
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17 Night pierces my bones, and my gnawing pains never rest.
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 With great force He grasps my garment; He seizes me by the collar of my tunic.
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 He throws me into the mud, and I have become like dust and ashes.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20 I cry out to You for help, but You do not answer; when I stand up, You merely look at me.
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 You have ruthlessly turned on me; You oppose me with Your strong hand.
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 You snatch me up into the wind and drive me before it; You toss me about in the storm.
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 Yes, I know that You will bring me down to death, to the place appointed for all the living.
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Yet no one stretches out his hand to a ruined man when he cries for help in his distress.
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25 Have I not wept for those in trouble? Has my soul not grieved for the needy?
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26 But when I hoped for good, evil came; when I looked for light, darkness fell.
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 I am churning within and cannot rest; days of affliction confront me.
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28 I go about blackened, but not by the sun. I stand up in the assembly and cry for help.
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29 I have become a brother of jackals, a companion of ostriches.
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 My skin grows black and peels, and my bones burn with fever.
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31 My harp is tuned to mourning and my flute to the sound of weeping.
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
