Job 29
1 And Job continued his discourse:
Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
2 “How I long for the months gone by, for the days when God watched over me,
Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
3 when His lamp shone above my head, and by His light I walked through the darkness,
Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
4 when I was in my prime, when the friendship of God rested on my tent,
Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
5 when the Almighty was still with me and my children were around me,
Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
6 when my steps were bathed in cream and the rock poured out for me streams of oil!
Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
7 When I went out to the city gate and took my seat in the public square,
Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
8 the young men saw me and withdrew, and the old men rose to their feet.
Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
9 The princes refrained from speaking and covered their mouths with their hands.
Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
10 The voices of the nobles were hushed, and their tongues stuck to the roofs of their mouths.
Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
11 For those who heard me called me blessed, and those who saw me commended me,
Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
12 because I rescued the poor who cried out and the fatherless who had no helper.
Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
13 The dying man blessed me, and I made the widow’s heart sing for joy.
Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
14 I put on righteousness, and it clothed me; justice was my robe and my turban.
Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
15 I served as eyes to the blind and as feet to the lame.
Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
16 I was a father to the needy, and I took up the case of the stranger.
Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
17 I shattered the fangs of the unjust and snatched the prey from his teeth.
Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
18 So I thought: ‘I will die in my nest and multiply my days as the sand.
Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
19 My roots will spread out to the waters, and the dew will rest nightly on my branches.
Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
20 My glory is ever new within me, and my bow is renewed in my hand.’
Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
21 Men listened to me with expectation, waiting silently for my counsel.
He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
22 After my words, they spoke no more; my speech settled on them like dew.
Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
23 They waited for me as for rain and drank in my words like spring showers.
He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
24 If I smiled at them, they did not believe it; the light of my countenance was precious.
Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
25 I chose their course and presided as chief. So I dwelt as a king among his troops, as a comforter of the mourners.
Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
