Job 10
1 “I loathe my own life; I will express my complaint and speak in the bitterness of my soul.
Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.
2 I will say to God: Do not condemn me! Let me know why You prosecute me.
Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.
3 Does it please You to oppress me, to reject the work of Your hands and favor the schemes of the wicked?
Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?
4 Do You have eyes of flesh? Do You see as man sees?
Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?
5 Are Your days like those of a mortal, or Your years like those of a man,
Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?
6 that You should seek my iniquity and search out my sin—
Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,
7 though You know that I am not guilty, and there is no deliverance from Your hand?
Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.
8 Your hands shaped me and altogether formed me. Would You now turn and destroy me?
Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?
9 Please remember that You molded me like clay. Would You now return me to dust?
Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.
10 Did You not pour me out like milk, and curdle me like cheese?
Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?
11 You clothed me with skin and flesh, and knit me together with bones and sinews.
Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.
12 You have granted me life and loving devotion, and Your care has preserved my spirit.
Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.
13 Yet You concealed these things in Your heart, and I know that this was in Your mind:
Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,
14 If I sinned, You would take note, and would not acquit me of my iniquity.
Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.
15 If I am guilty, woe to me! And even if I am righteous, I cannot lift my head. I am full of shame and aware of my affliction.
Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.
16 Should I hold my head high, You would hunt me like a lion, and again display Your power against me.
Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.
17 You produce new witnesses against me and multiply Your anger toward me. Hardships assault me in wave after wave.
Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.
18 Why then did You bring me from the womb? Oh, that I had died, and no eye had seen me!
Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!
19 If only I had never come to be, but had been carried from the womb to the grave.
Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.
20 Are my days not few? Withdraw from me, that I may have a little comfort,
Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,
21 before I go—never to return— to a land of darkness and gloom,
Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,
22 to a land of utter darkness, of deep shadow and disorder, where even the light is like darkness.”
Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.
