Job 29
1 Job again took up his parable, and said,
Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
2 “Oh that I were as in the months of old, as in the days when God watched over me;
"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
3 when his lamp shone on my head, and by his light I walked through darkness,
jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
4 as I was in my prime, when the friendship of God was in my tent,
Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
5 when the Almighty was yet with me, and my children were around me,
jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
6 when my steps were washed with butter, and the rock poured out streams of oil for me,
jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
7 when I went out to the city gate, when I prepared my seat in the street.
Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
8 The young men saw me and hid themselves. The aged rose up and stood.
niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
9 The princes refrained from talking, and laid their hand on their mouth.
päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
10 The voice of the nobles was hushed, and their tongue stuck to the roof of their mouth.
Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
11 For when the ear heard me, then it blessed me, and when the eye saw me, it commended me,
Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
12 because I delivered the poor who cried, and the fatherless also, who had no one to help him,
minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
13 the blessing of him who was ready to perish came on me, and I caused the widow’s heart to sing for joy.
Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
14 I put on righteousness, and it clothed me. My justice was as a robe and a diadem.
Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
15 I was eyes to the blind, and feet to the lame.
Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
16 I was a father to the needy. I researched the cause of him whom I did not know.
Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
17 I broke the jaws of the unrighteous and plucked the prey out of his teeth.
Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
18 Then I said, ‘I will die in my own house, I will count my days as the sand.
Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
19 My root is spread out to the waters. The dew lies all night on my branch.
Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
20 My glory is fresh in me. My bow is renewed in my hand.’
Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
21 “Men listened to me, waited, and kept silence for my counsel.
He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
22 After my words they did not speak again. My speech fell on them.
Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
23 They waited for me as for the rain. Their mouths drank as with the spring rain.
He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
24 I smiled on them when they had no confidence. They did not reject the light of my face.
Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
25 I chose out their way, and sat as chief. I lived as a king in the army, as one who comforts the mourners.
Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
