Job 6
1 Then Job answered and said,
Niin Job vastasi ja sanoi:
2 O that my grief were but weighed, and all my calamity laid in the balances!
Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
3 For now it would be heavier than the sand of the seas. Therefore my words have been rash.
Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
4 For the arrows of the Almighty are within me, the poison of which my spirit drinks up. The terrors of God set themselves in array against me.
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
5 Does the wild donkey bray when he has grass? Or the ox moo over his fodder?
Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
6 Can that which has no savor be eaten without salt? Or is there any taste in the white of an egg?
Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
7 My soul refuses to touch them. They are as loathsome food to me.
Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
8 O that I might have my request, and that God would grant me the thing that I long for!
Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
9 Even that it would please God to crush me, that he would let loose his hand, and cut me off!
Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
10 And be it still my consolation, yea, let me exult (in pain that does not spare), that I have not denied the words of the Holy One.
Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
11 What is my strength that I should wait? And what is my end that I should be patient?
Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
12 Is my strength the strength of stones? Or is my flesh of brass?
Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
13 Is it not that I have no help in me, and that wisdom is driven quite from me?
Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
14 To him who is ready to faint, kindness should be from his friend, even to him who forsakes the fear of the Almighty.
Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
15 My brothers have dealt deceitfully as a brook, as the channel of brooks that pass away,
Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
16 which are black because of the ice, in which the snow hides itself.
Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
17 What time they grow warm, they vanish. When it is hot, they are consumed out of their place.
Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
18 The caravans that travel by the way of them turn aside. They go up into the waste, and perish.
Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
19 The caravans of Tema looked, the companies of Sheba waited for them.
He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
20 They were put to shame because they had hoped. They came there, and were confounded.
Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
21 For now ye are nothing. Ye see a terror, and are afraid.
Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
22 Did I say, Give to me? Or, Offer a present for me from your substance?
Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
23 Or, Deliver me from the adversary's hand? Or, Redeem me from the hand of the oppressors?
Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
24 Teach me, and I will be quiet. And cause me to understand how I have erred.
Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
25 How forcible are words of uprightness! But your reproof, what does it reprove?
Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
26 Do ye think to reprove words, seeing that the speeches of a man who is desperate are as wind?
Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
27 Yea, ye would cast lots upon the fatherless, and make merchandise of your friend.
Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
28 Now therefore be pleased to look upon me, for truly I shall not lie to your face.
Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
29 Return, I pray you, let there be no injustice. Yea, return again, my cause is righteous.
Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
30 Is there injustice on my tongue? Cannot my taste discern mischievous things?
Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
