Job 6
1 Maar Job antwoordde en zeide:
Niin Job vastasi ja sanoi:
2 Och, of mijn verdriet recht gewogen wierd, en men mijn ellende samen in een weegschaal ophief!
Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
3 Want het zou nu zwaarder zijn dan het zand der zeeen; daarom worden mijn woorden opgezwolgen.
Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
4 Want de pijlen des Almachtigen zijn in mij, welker vurig venijn mijn geest uitdrinkt; de verschrikkingen Gods rusten zich tegen mij.
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
5 Rochelt ook de woudezel bij het jonge gras? Loeit de os bij zijn voeder?
Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
6 Wordt ook het onsmakelijke gegeten zonder zout? Is er smaak in het witte des dooiers?
Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
7 Mijn ziel weigert uw woorden aan te roeren; die zijn als mijn laffe spijze.
Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
8 Och, of mijn begeerte kwame, en dat God mijn verwachting gave;
Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
9 En dat het Gode beliefde, dat Hij mij verbrijzelde, Zijn hand losliet, en een einde met mij maakte!
Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
10 Dat zou nog mijn troost zijn, en zou mij verkwikken in den weedom, zo Hij niet spaarde; want ik heb de redenen des Heiligen niet verborgen gehouden.
Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
11 Wat is mijn kracht, dat ik hopen zou? Of welk is mijn einde, dat ik mijn leven verlengen zou?
Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
12 Is mijn kracht stenen kracht? Is mijn vlees staal?
Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
13 Is dan mijn hulp niet in mij, en is de wijsheid uit mij verdreven?
Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
14 Aan hem, die versmolten is, zou van zijn vriend weldadigheid geschieden; of hij zou de vreze des Almachtigen verlaten.
Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
15 Mijn broeders hebben trouwelooslijk gehandeld als een beek; als de storting der beken gaan zij door;
Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
16 Die verdonkerd zijn van het ijs, en in dewelke de sneeuw zich verbergt.
Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
17 Ten tijde, als zij van hitte vervlieten, worden zij uitgedelgd; als zij warm worden, verdwijnen zij uit haar plaats.
Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
18 De gangen haars wegs wenden zich ter zijde af; zij lopen op in het woeste, en vergaan.
Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
19 De reizigers van Thema zien ze, de wandelaars van Scheba wachten op haar.
He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
20 Zij worden beschaamd, omdat elkeen vertrouwde; als zij daartoe komen, zo worden zij schaamrood.
Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
21 Voorwaar, alzo zijt gijlieden mij nu niets geworden; gij hebt gezien de ontzetting, en gij hebt gevreesd.
Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
22 Heb ik gezegd: Brengt mij, en geeft geschenken voor mij van uw vermogen?
Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
23 Of bevrijdt mij van de hand des verdrukkers, en verlost mij van de hand der tirannen?
Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
24 Leert mij, en ik zal zwijgen, en geeft mij te verstaan, waarin ik gedwaald heb.
Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
25 O, hoe krachtig zijn de rechte redenen! Maar wat bestraft het bestraffen, dat van ulieden is?
Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
26 Zult gij, om te bestraffen, woorden bedenken, en zullen de redenen des mismoedigen voor wind zijn?
Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
27 Ook werpt gij u op een wees; en gij graaft tegen uw vriend.
Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
28 Maar nu, belieft het u, wendt u tot mij, en het zal voor ulieder aangezicht zijn, of ik liege.
Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
29 Keert toch weder, laat er geen onrecht wezen, ja, keert weder; nog zal mijn gerechtigheid daarin zijn.
Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
30 Zou onrecht op mijn tong wezen? Zou mijn gehemelte niet de ellenden te verstaan geven?
Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
