Job 29

1 En Job ging voort zijn spreuk op te heffen, en zeide:

Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

2 Och, of ik ware, gelijk in de vorige maanden, gelijk in de dagen, toen God mij bewaarde!

"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,

3 Toen Hij Zijn lamp deed schijnen over mijn hoofd, en ik bij Zijn licht de duisternis doorwandelde;

jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!

4 Gelijk als ik was in de dagen mijner jonkheid, toen Gods verborgenheid over mijn tent was;

Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,

5 Toen de Almachtige nog met mij was, en mijn jongens rondom mij;

jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,

6 Toen ik mijn gangen wies in boter, en de rots bij mij oliebeken uitgoot;

jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

7 Toen ik uitging naar de poort door de stad, toen ik mijn stoel op de straat liet bereiden.

Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,

8 De jongens zagen mij, en verstaken zich, en de stokouden rezen op en stonden.

niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,

9 De oversten hielden de woorden in, en leiden de hand op hun mond.

päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.

10 De stem der vorsten verstak zich, en hun tong kleefde aan hun gehemelte.

Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.

11 Als een oor mij hoorde, zo hield het mij gelukzalig; als mij een oog zag, zo getuigde het van mij.

Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;

12 Want ik bevrijdde den ellendige, die riep, en den wees, die geen helper had.

minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.

13 De zegen desgenen, die verloren ging, kwam op mij; en het hart der weduwe deed ik vrolijk zingen.

Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.

14 Ik bekleedde mij met gerechtigheid, en zij bekleedde mij; mijn oordeel was als een mantel en vorstelijke hoed.

Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.

15 Den blinden was ik tot ogen, en den kreupelen was ik tot voeten.

Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.

16 Ik was den nooddruftigen een vader; en het geschil, dat ik niet wist, dat onderzocht ik.

Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.

17 En ik verbrak de baktanden des verkeerden, en wierp den roof uit zijn tanden.

Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

18 En ik zeide: Ik zal in mijn nest den geest geven, en ik zal de dagen vermenigvuldigen als het zand.

Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.

19 Mijn wortel was uitgebreid aan het water, en dauw vernachtte op mijn tak.

Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.

20 Mijn heerlijkheid was nieuw bij mij, en mijn boog veranderde zich in mijn hand.

Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'

21 Zij hoorden mij aan, en wachtten, en zwegen op mijn raad.

He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.

22 Na mijn woord spraken zij niet weder, en mijn rede drupte op hen.

Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.

23 Want zij wachtten naar mij, gelijk naar den regen, en sperden hun mond open, als naar den spaden regen.

He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.

24 Lachte ik hun toe, zij geloofden het niet; en het licht mijns aangezichts deden zij niet nedervallen.

Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.

25 Verkoos ik hun weg, zo zat ik bovenaan, en woonde als een koning onder de benden, als een, die treurigen vertroost.

Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."