Job 29

1 En Job ging voort zijn spreuk op te heffen, en zeide:

Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

2 Och, of ik ware, gelijk in de vorige maanden, gelijk in de dagen, toen God mij bewaarde!

Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

3 Toen Hij Zijn lamp deed schijnen over mijn hoofd, en ik bij Zijn licht de duisternis doorwandelde;

Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

4 Gelijk als ik was in de dagen mijner jonkheid, toen Gods verborgenheid over mijn tent was;

Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

5 Toen de Almachtige nog met mij was, en mijn jongens rondom mij;

Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

6 Toen ik mijn gangen wies in boter, en de rots bij mij oliebeken uitgoot;

Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

7 Toen ik uitging naar de poort door de stad, toen ik mijn stoel op de straat liet bereiden.

Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

8 De jongens zagen mij, en verstaken zich, en de stokouden rezen op en stonden.

Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

9 De oversten hielden de woorden in, en leiden de hand op hun mond.

Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

10 De stem der vorsten verstak zich, en hun tong kleefde aan hun gehemelte.

Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

11 Als een oor mij hoorde, zo hield het mij gelukzalig; als mij een oog zag, zo getuigde het van mij.

Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

12 Want ik bevrijdde den ellendige, die riep, en den wees, die geen helper had.

Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

13 De zegen desgenen, die verloren ging, kwam op mij; en het hart der weduwe deed ik vrolijk zingen.

Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

14 Ik bekleedde mij met gerechtigheid, en zij bekleedde mij; mijn oordeel was als een mantel en vorstelijke hoed.

Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

15 Den blinden was ik tot ogen, en den kreupelen was ik tot voeten.

Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

16 Ik was den nooddruftigen een vader; en het geschil, dat ik niet wist, dat onderzocht ik.

Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

17 En ik verbrak de baktanden des verkeerden, en wierp den roof uit zijn tanden.

Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

18 En ik zeide: Ik zal in mijn nest den geest geven, en ik zal de dagen vermenigvuldigen als het zand.

Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

19 Mijn wortel was uitgebreid aan het water, en dauw vernachtte op mijn tak.

Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

20 Mijn heerlijkheid was nieuw bij mij, en mijn boog veranderde zich in mijn hand.

Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

21 Zij hoorden mij aan, en wachtten, en zwegen op mijn raad.

He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

22 Na mijn woord spraken zij niet weder, en mijn rede drupte op hen.

Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

23 Want zij wachtten naar mij, gelijk naar den regen, en sperden hun mond open, als naar den spaden regen.

He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

24 Lachte ik hun toe, zij geloofden het niet; en het licht mijns aangezichts deden zij niet nedervallen.

Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

25 Verkoos ik hun weg, zo zat ik bovenaan, en woonde als een koning onder de benden, als een, die treurigen vertroost.

Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.