Psalmen 78

1 Een leerdicht van Asaf. Luister naar mijn onderrichting, mijn volk, Geef acht op de woorden van mijn mond;

Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.

2 Ik ga mijn mond voor een leerdicht openen, Diepzinnige lessen uit oude tijden verkonden!

Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.

3 Wat wij hebben gehoord en vernomen, En onze vaders ons hebben verteld,

Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,

4 Dat willen wij niet voor hun kinderen verbergen, Maar het verhalen aan een volgend geslacht: Jahweh’s heerlijke daden en macht, En de wonderen, die Hij deed.

sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.

5 Hij gaf zijn geboden aan Jakob, Schonk aan Israël een wet; Hij beval onze vaderen, ze hun kinderen te leren,

Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,

6 Opdat een volgend geslacht ze zou kennen, En de kinderen, die hun werden geboren, Ze weer aan hun kinderen zouden vertellen.

että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.

7 Zij moesten vertrouwen stellen in God, Niet vergeten Gods werken, zijn geboden onderhouden;

Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.

8 Niet worden als hun vaderen, Een lichtzinnig en opstandig geslacht: Een geslacht, onstandvastig van hart, En trouweloos van geest jegens God.

Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.

9 Maar Efraïms zonen waren ontrouw als schutters, Die terugtreden op de dag van de strijd.

Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.

10 Ze deden het verbond met God niet gestand, En weigerden, zijn wet te beleven.

Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,

11 Ze vergaten zijn machtige werken, De wonderen, die Hij hun had getoond.

vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.

12 Toch had Hij ook voor hun vaderen Wondertekenen gewrocht In het land van Egypte, In de vlakte van Sóan:

Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.

13 Hij kliefde de zee en voerde hen er doorheen, Zette de wateren overeind als een dam.

Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.

14 Hij leidde hen overdag door een wolk, Door een lichtend vuur heel de nacht.

Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.

15 Hij spleet in de woestijn de rotsen vaneen, En drenkte de steppen met plassen;

Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.

16 Uit de klippen liet Hij beken ontspringen, En er water uit vloeien bij stromen.

Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.

17 Maar ze zondigden opnieuw tegen Hem, En tartten den Allerhoogste in de woestijn;

Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.

18 Ze stelden God in hun hart op de proef, Door spijs voor hun leeftocht te eisen.

He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.

19 En krenkend spraken ze over God: "Zou God een tafel in de woestijn kunnen dekken?"

Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?

20 "Zeker, Hij heeft wel de rotsen geslagen, En de steppen met plassen gedrenkt, Zodat er water uit vloeide, En er beken uit stroomden: Maar zal Hij ook brood kunnen schenken, En vlees aan zijn volk kunnen geven?"

Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"

21 Toen Jahweh dit hoorde, Ontstak Hij in gramschap; Er ontbrandde een vuur tegen Jakob, En tegen Israël woedde zijn toorn:

Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,

22 Omdat ze niet in God geloofden, En niet vertrouwden op zijn hulp.

koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.

23 Toch gaf Hij de wolken daarboven bevel, En ontsloot de poorten des hemels;

Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;

24 Hij regende manna als spijs op hen neer, En schonk hun het hemelse koren:

hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.

25 De mensen aten het brood der engelen, Hij zond hun voedsel tot verzadiging toe.

Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.

26 Hij liet ook aan de hemel de oostenwind waaien, En zweepte de zuidenwind op door zijn kracht:

Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;

27 Hij regende vlees als stof op hen neer, Gevleugelde vogels als het zand van de zee;

hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;

28 Hij liet ze midden in hun legerplaats vallen, En rond hun tenten.

hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.

29 Zij aten, en werden ten volle verzadigd: Hij had hun geschonken, wat ze begeerden;

Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.

30 Maar nog was hun lust niet voldaan, en de spijs in hun mond,

Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,

31 Of Gods gramschap barstte tegen hen los; Hij richtte een slachting aan onder hun sterksten, En velde de bloem van Israël neer.

kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.

32 Ondanks dit alles, bleven ze in hun zonden volharden, En niet aan zijn wonderen geloven.

Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.

33 Toen liet Hij doelloos hun dagen verlopen, En in ontgoocheling hun jaren.

Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.

34 Ze zochten Hem enkel, wanneer Hij ze sloeg; Dan bekeerden ze zich, en vroegen naar God.

Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.

35 Maar zelfs als ze gedachten, dat God hun Rots was, De allerhoogste God hun Verlosser,

He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.

36 Ook dan nog vleiden ze Hem met hun mond, En belogen Hem met hun tong.

Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;

37 Neen, hun hart was Hem toch niet verknocht, Ze bleven zijn verbond niet getrouw.

sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.

38 Maar Hij bleef barmhartig, Vergaf hun de schuld en vernielde ze niet. Hoe dikwijls bedwong Hij zijn toorn, En liet zijn volle gramschap niet woeden:

Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.

39 Hij dacht er aan, dat ze maar vlees zijn, Een zucht; die vervliegt, en niet keert.

Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.

40 Hoe dikwijls nog hebben ze in de woestijn Hem verbitterd, En Hem in de steppe gekrenkt;

Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!

41 Hebben ze God beproefd, Israëls Heilige gegriefd?

Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.

42 Neen, ze dachten niet terug aan de macht van zijn hand, Aan de dag, waarop Hij ze van den vijand verloste.

He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,

43 En toch, wat voor tekenen had Hij in Egypte gedaan, En wonderen in de vlakte van Sóan!

jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,

44 Hun stromen had Hij in bloed veranderd, En hun beken ondrinkbaar gemaakt;

muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;

45 Gulzige muggen op hen afgezonden, En kikvorsen, om ze te gronde te richten.

lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;

46 Hij had hun gewas aan den sprinkhaan gegeven, En aan den schrokker hun vruchten;

antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;

47 Hun ranken door hagel vernield, Hun moerbei door ijzel;

hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;

48 Hun vee een prooi der pest gemaakt, Hun kudde een buit der besmetting.

antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.

49 En op henzelf had Hij zijn ziedende gramschap losgelaten, Zijn toorn, zijn woede en kwelling; Verderf-engelen op hen afgezonden, De vrije loop aan zijn gramschap gelaten:

Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.

50 Hij had ze de dood niet laten ontsnappen, Maar hun leven prijs gegeven aan de pest.

Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.

51 Hij had alle eerstgeborenen in Egypte geslagen, De eerstelingen der mannelijke kracht in de tenten van Cham.

Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.

52 Maar zijn volk had Hij weggeleid als een kudde, En als schapen door de steppe gevoerd;

Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.

53 Hij had ze veilig doen gaan, ze behoefden niemand te vrezen: Want de zee had hun vijand bedekt.

Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.

54 Zo bracht Hij hen naar zijn heilige grond, Naar de berg, die zijn rechterhand had veroverd.

Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.

55 Hij dreef de volkeren voor hen uit, Gaf ze bij lot als erfdeel weg; En in hun tenten liet Hij wonen. Israëls stammen.

Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.

56 Maar ook daar beproefden en tartten ze God, En onderhielden de geboden van den Allerhoogste niet.

Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,

57 Trouweloos vielen ze af als hun vaderen, Wispelturig als een onbetrouwbare boog;

vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.

58 Ze tergden Hem door hun offerhoogten, En prikkelden Hem met hun beelden.

He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.

59 God merkte het, en ziedde van gramschap, En Israël begon Hem te walgen:

Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.

60 Hij gaf zijn woning in Sjilo prijs, De tent, waar Hij onder de mensen verkeerde;

Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.

61 Zijn majesteit gaf Hij gevangen, Zijn glorie in de hand van den vijand.

Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.

62 Hij wierp zijn volk ten prooi aan het zwaard, En grimde van toorn op zijn erfdeel:

Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.

63 Zijn jonge mannen werden verteerd door het vuur, Zijn maagden kregen geen huwelijkslied;

Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.

64 Zijn priesters vielen door het zwaard, En zijn weduwen beweenden ze niet.

Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.

65 Maar eindelijk ontwaakte de Heer, als iemand die slaapt, En als een krijgsman, bevangen door wijn:

Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.

66 Hij sloeg zijn vijanden achteruit, En bracht ze voor eeuwig tot schande.

Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.

67 Toch bleef Hij de tent van Josef versmaden, En koos de stam van Efraïm niet uit!

Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,

68 Neen, Juda’s stam koos Hij uit, Sions berg, die Hij liefhad;

vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.

69 Hij bouwde zijn heiligdom hoog als de hemel, Vast als de aarde voor eeuwig.

Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.

70 En Hij stelde zijn keuze In David, zijn dienaar! Hij nam hem van de schaapskooien weg,

Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.

71 En haalde hem van de zogende schapen, Opdat hij Jakob, zijn volk, zou weiden, En Israël, zijn erfdeel.

Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.

72 Hij heeft ze geweid, rechtschapen van hart, En met bekwame hand ze geleid!

Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.