Job 30
1 Maar thans lachen jongere mensen mij uit, Lieden, wier vaders te min voor mij waren, Om ze bij mijn herdershonden te zetten;
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Wier sterke hand mij zelfs niet kan dienen, Daar al hun kracht verloren ging,
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3 Door gebrek en honger is uitgeput. Lieden, die de stronken afknagen in de woestijn, In het land der steppe en wildernis;
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4 Die zilte kruiden van de struiken plukken, En zich voeden met de wortels der brem;
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5 Die uit de samenleving zijn weggejaagd, En die men naschreeuwt als dieven.
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 Lieden, die in de krochten van afgronden wonen, In aardholen en rotsen;
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7 Die balken tussen de struiken, Samenhokken onder de netels;
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
8 Die als een dwaas en naamloos broed Weggezweept zijn uit het land.
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9 En thans ben ik hun spotlied geworden, En de stof voor hun praat.
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10 Vol afschuw blijven ze op een afstand staan, En ontzien zich niet, mij in het gezicht te spuwen.
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11 Zij mishandelen mij, nu ze hun teugel hebben losgerukt Hun breidel hebben afgeworpen.
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 Aan mijn rechterhand verheft zich dat broed, Mijn voeten stoten hen weg; Ze banen tegen mij hun onheilspaden,
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13 En vernielen mijn weg, om mij te verderven. Ze trekken op, er is niemand, die hen weerhoudt,
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14 Als door een wijde bres rukken ze aan. Onder de puinhopen kwam ze aangerold
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15 Keerde zich tegen mij de verschrikking; Als een stormwind waaide mijn aanzien weg, Mijn geluk dreef voorbij als een wolk.
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 En thans stort zich mijn ziel in mij uit, Grijpen de dagen van rampspoed mij aan!
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17 Des nachts wordt mijn gebeente doorboord, En nemen mijn knagende pijnen geen rust;
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 Door het grote geweld is mijn vlees ontredderd, Het knelt mij als de kraag van mijn kleed.
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 God heeft mij in de modder geworpen, Ik zie er uit als stof en as.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20 Ik roep tot U, maar Gij antwoordt niet; Ik sta overeind, maar Gij let niet op mij.
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 Gij zijt wreed tegen mij, Met uw krachtige hand bestookt Gij mij;
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 Gij heft mij op, jaagt mij voort op de wind, Een noodweer lost mij in water op.
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 Ja, ik weet, Gij leidt mij ten dode, Naar de verzamelplaats van al wat leeft.
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Maar steekt een drenkeling de hand niet uit, Roept men in zijn ellende niet om hulp?
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25 Heb ik zelf niet geweend over den zwaar beproefde, Was ik over den arme niet zielsbedroefd?
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26 Ja, ik hoopte op geluk, maar het onheil kwam; Ik verwachtte het licht, maar het duister viel in.
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 Mijn binnenste kookt, en komt niet tot rust, Dagen van jammer treden mij tegen.
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28 Zwart loop ik rond, maar niet van de zon; Sta ik op in de gemeente, ik roep om hulp!
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29 Ik ben een broer van de jakhalzen, Een makker der struisen;
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 Mijn huid is zwart, en laat van mij los, Mijn beenderen branden van koorts;
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31 Mijn citer is voor rouwklacht gestemd, Mijn fluit voor geween!
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
