Job 3
1 Daarna opende Job zijn mond, om zijn geboorte dag te verwensen
Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.
2 En Job hief aan en sprak:
Ja Job vastasi ja sanoi:
3 De dag verga, waarop ik geboren werd; De nacht, die sprak: Er is een knaapje ontvangen!
Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.
4 Die dag: hij worde duisternis, God in den hoge zij er niet om bekommerd; Geen lichtglans moge hem bestralen,
Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.
5 Maar duisternis en schaduw des doods hem bedekken; Mogen wolken zich boven hem samenpakken, En zonsverduistering hem verschrikken!
Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.
6 Die nacht: het donker rove hem weg, Hij telle niet mee onder de dagen van het jaar, En trede niet op in het getal van de maanden. Mogen de sterren van zijn ochtendschemering worden gedoofd; Hij hope op licht, dat niet daagt, Hij aanschouwe de wimpers van het morgenrood niet!
Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.
7 Ja, troosteloos blijve die nacht, Geen juichtoon dringe tot hem door;
Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.
8 Laat de dagbeheksers hem vervloeken, Gereed, om Liwjatan tegen hem op te hitsen:
Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.
9 Mogen de sterren van zijn ochtendschemering worden gedoofd; Hij hope op licht, dat niet daagt, Hij aanschouwe de wimpers van het morgenrood niet!
Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
10 Want hij sloot mij de deuren niet dicht van de schoot, Hij verborg niet het leed voor mijn ogen!
Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.
11 Waarom stierf ik niet, toen ik uit de moederschoot kwam, Ging ik niet dood, toen ik haar lichaam verliet;
Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?
12 Waarom wachtten twee knieën mij op, Waarom twee borsten, om mij te zogen;
Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?
13 Dan lag ik nu neer, en had rust; Ik zou slapen, en door niets meer worden gestoord:
Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.
14 Naast koningen en rijksbestuurders, Die zich grafmonumenten hebben gebouwd;
Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;
15 Naast vorsten, badend in goud, En die hun paleizen vulden met zilver.
Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;
16 Waarom werd ik niet weggestopt als een misdracht, Als kinderkens, die het licht niet aanschouwen?
Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.
17 Daar, waar de bozen hun tieren staken, Waar rust vindt, wiens kracht is bezweken;
Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;
18 Waar de gevangenen allemaal vrede genieten, En de stem van de drijvers niet horen;
Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;
19 Waar kleinen en groten gelijk zijn, De slaven van hun meesters bevrijd.
Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:
20 Waarom het licht aan een rampzalige geschonken, Aan zielsbedroefden het leven:
Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?
21 Aan hen, die de dood verbeiden, die niet komt, Die met groter vlijt naar hem dan naar schatten graven;
Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?
22 Die met blijdschap zouden juichen, En jubelen, wanneer zij het graf zouden vinden?
Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?
23 Aan den man, wiens pad in de duisternis ligt, Wien God elke uitweg heeft afgesneden!
Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?
24 Want als mijn brood komt mijn zuchten, En als water stort zich mijn jammerklacht uit;
Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,
25 Wanneer ik bang voor iets ben, overvalt het mij, Mij treft, wat ik ducht!
Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.
26 Neen, geen rust voor mij, geen heil en geen vrede, Maar altijd weer tobben!
Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.
