Job 17
1 Mijn geest gebroken, mijn dagen geblust, Mij rest slechts het graf!
Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
2 Ben ik niet het mikpunt van spot, Verkwijnt niet mijn oog door de bittere verwijten?
En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
3 Stel Uzelf bij U tot borg voor mijl; Wie anders zou voor mij handslag geven?
Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
4 Want hùn hart hebt Gij voor inzicht gesloten, En daarom steken zij de hand niet uit;
Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
5 Men beklaagt het lot van zijn vrienden Terwijl de ogen versmachten van de eigen kinderen;
Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
6 Men heeft mij tot spreekwoord gemaakt bij de mensen, Ik ben een, wien men in het aangezicht spuwt!
Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
7 Mijn oog is dof van verdriet, Mijn leden zijn tot een schaduw vervluchtigd!
Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
8 De braven ontstellen ervan, De onschuldige is jaloers op den boze:
Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
9 Moet de rechtvaardige toch zijn weg maar bewandelen, Wie rein van handen is, zijn kracht nog verdubbelen?
Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
10 En daarom, hoe gij u allen wendt of keert, Een wijze vind ik onder u niet;
Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
11 Mijn levensdagen zijn voorbij, Mijn plannen, mijn hartewensen vernield!
Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
12 Men maakt een dag van de nacht, Van duisternis het morgenlicht!
Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
13 Kan ik nog hopen? Het dodenrijk is mijn huis, In de duisternis heb ik mijn leger gespreid; (Sheol h7585)
Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
14 Tot het graf geroepen: Gij zijt mijn vader, Tot de wormen: Gij zijt mijn moeder en zusters!
Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
15 Waar is mijn hoop, Mijn geluk, wie kan het ontdekken:
Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
