Salme 78
1 (En Maskil af Asaf.) Lyt, mit folk til min lære, bøj eders øre til ord fra min Mund;
Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.
2 jeg vil åbne min Mund med Billedtale, fremsætte Gåder fra fordums Tid,
Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.
3 hvad vi har hørt og ved, hvad vore Fædre har sagt os;
Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,
4 vi dølger det ikke for deres Børn, men melder en kommende Slægt om HERRENs Ære og Vælde og Underne, som han har gjort.
sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.
5 Han satte et Vidnesbyrd i Jakob, i Israel gav han en Lov, idet han bød vore Fædre at lade deres Børn det vide,
Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,
6 at en senere Slægt kunde vide det, og Børn, som fødtes siden, stå frem og fortælle deres Børn derom,
että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.
7 så de slår deres Lid til Gud og ikke glemmer Guds Gerninger, men overholder hans Bud,
Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.
8 ej slægter Fædrene på, en vanartet, stridig Slægt, hvis Hjerte ikke var fast, hvis Ånd var utro mod Gud
Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.
9 - Efraims Børn var rustede Bueskytter, men svigted på Stridens Dag -
Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.
10 Gudspagten holdt de ikke, de nægtede at følge hans Lov;
Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,
11 hans Gerninger gik dem ad Glemme, de Undere, han lod dem skue.
vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.
12 Han gjorde Undere for deres Fædre i Ægypten på Zoans Mark;
Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.
13 han kløvede Havet og førte dem over, lod Vandet stå som en Vold;
Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.
14 han ledede dem ved Skyen om Dagen, Natten igennem ved Ildens Skær;
Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.
15 han kløvede Klipper i Ørkenen, lod dem rigeligt drikke som af Strømme,
Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.
16 han lod Bække rinde af Klippen og Vand strømme ned som Floder.
Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.
17 Men de blev ved at synde imod ham og vække den Højestes Vrede i Ørkenen;
Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.
18 de fristede Gud i Hjertet og krævede Mad til at stille Sulten,
He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.
19 de talte mod Gud og sagde: "Kan Gud dække Bord i en Ørken?
Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?
20 Se, Klippen slog han, så Vand flød frem, og Bække vælded ud; mon han også kan give Brød og skaffe kød til sit Folk?"
Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"
21 Det hørte HERREN, blev vred, der tændtes en Ild mod Jakob, ja Vrede kom op mod Israel,
Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,
22 fordi de ikke troede Gud eller stolede på hans Frelse.
koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.
23 Da bød han Skyerne oventil, lod Himlens Døre åbne
Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;
24 og Manna regne på dem til Føde, han gav dem Himmelkorn;
hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.
25 Mennesker spiste Englebrød, han sendte dem Mad at mætte sig med.
Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.
26 Han rejste Østenvinden på Himlen, førte Søndenvinden frem ved sin Kraft;
Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;
27 Kød lod han regne på dem som Støv og vingede Fugle som Havets Sand,
hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;
28 lod dem falde midt i sin Lejr, rundt omkring sine Boliger;
hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.
29 Og de spiste sig overmætte, hvad de ønskede, lod han dem få.
Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.
30 Men før deres Attrå var stillet, mens Maden var i deres Mund,
Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,
31 rejste Guds Vrede sig mod dem; han vog deres kraftige Mænd, fældede Israels Ynglinge.
kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.
32 Og dog blev de ved at synde og troede ej på hans Undere.
Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.
33 Da lod han deres Dage svinde i Tomhed og endte brat deres År.
Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.
34 Når han vog dem, søgte de ham, vendte om og spurgte om Gud,
Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
35 kom i Hu, at Gud var deres Klippe, Gud den Allerhøjeste deres Genløser.
He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.
36 De hyklede for ham med Munden, løj for ham med deres Tunge;
Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;
37 deres Hjerter holdt ikke fast ved ham, hans Pagt var de ikke tro.
sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.
38 Og dog er han barmhjertig, han tilgiver Misgerning, lægger ej øde, hans Vrede lagde sig Gang på Gang, han lod ikke sin Harme fuldt bryde frem;
Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.
39 han kom i Hu, de var Kød, et Pust, der svinder og ej vender tilbage.
Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.
40 Hvor tit stod de ham ikke imod i Ørkenen og voldte ham Sorg i det øde Land!
Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!
41 De fristede alter Gud, de krænkede Israels Hellige;
Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.
42 hans Hånd kom de ikke i Hu, de Dag han friede dem fra Fjenden,
He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,
43 da han gjorde sine Tegn i Ægypten, sine Undere på Zoans Mark,
jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,
44 forvandlede deres Floder til Blod, så de ej kunde drikke af Strømmene,
muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;
45 sendte Myg imod dem, som åd dem, og Frøer, som lagde dem øde,
lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;
46 gav Æderen, hvad de avlede, Græshoppen al deres Høst,
antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;
47 slog deres Vinstokke ned med Hagl, deres Morbærtræer med Frost,
hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;
48 prisgav Kvæget for Hagl og deres Hjorde for Lyn.
antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.
49 Han sendte sin Vredesglød mod dem, Harme, Vrede og Trængsel, en Sendefærd af Ulykkesengle;
Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.
50 frit Løb gav han sin Vrede, skånede dem ikke for Døden, gav deres Liv til Pris for Pest;
Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.
51 alt førstefødt i Ægypten slog han, Mandskraftens Førstegrøde i Kamiternes Telte,
Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.
52 lod sit Folk bryde op som en Hjord, ledede dem som Kvæg i Ørkenen,
Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.
53 ledede dem trygt, uden Frygt, mens Havet lukked sig over deres Fjender;
Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.
54 han bragte dem til sit hellige Land, de Bjerge, hans højre vandt,
Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.
55 drev Folkeslag bort foran dem, udskiftede ved Lod deres Land og lod Israels Stammer bo i deres Telte.
Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.
56 Dog fristed og trodsede de Gud den Allerhøjeste og overholdt ikke hans Vidnesbyrd;
Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,
57 de faldt fra, var troløse som deres Fædre, svigtede som en slappet Bue,
vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.
58 de krænkede ham med deres Offerhøje, æggede ham med deres Gudebilleder.
He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.
59 Det hørte Gud og blev vred følte højlig Lede ved Israel;
Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.
60 han opgav sin Bolig i Silo, det Telt, hvor han boede blandt Mennesker;
Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.
61 han gav sin Stolthed i Fangenskab, sin Herlighed i Fjendehånd,
Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.
62 prisgav sit Folk for Sværdet, blev vred på sin Arvelod;
Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.
63 Ild fortærede dets unge Mænd, dets Jomfruer fik ej Bryllupssange,
Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.
64 dets Præster faldt for Sværdet, dets Enker holdt ikke Klagefest.
Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.
65 Da vågnede Herren som en, der har sovet, som en Helt, der er døvet af Vin;
Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.
66 han slog sine Fjender på Ryggen, gjorde dem evigt til Skamme.
Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.
67 Men han fik Lede ved Josefs Telt, Efraims Stamme udvalgte han ikke;
Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,
68 han udvalgte Judas Stamme, Zions Bjerg, som han elsker;
vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.
69 han byggede sit Tempel himmelhøjt, grundfæstede det evigt som Jorden.
Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
70 Han udvalgte David, sin Tjener, og tog ham fra Fårenes Folde,
Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.
71 hentede ham fra de diende Dyr til at vogte Jakob, hans Folk, Israel, hans Arvelod;
Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.
72 han vogtede dem med oprigtigt Hjerte, ledede dem med kyndig Hånd.
Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.
