Job 3
1 Derefter oplod Job sin Mund og forbandede sin Dag,
Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.
2 og Job tog til Orde og sagde:
Ja Job vastasi ja sanoi:
3 Bort med den Dag, jeg fødtes, den Nat, der sagde: "Se, en Dreng!"
Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.
4 Denne Dag vorde Mørke, Gud deroppe spørge ej om den, over den stråle ej Lyset frem!
Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.
5 Mulm og Mørke løse den ind, Tåge lægge sig over den, Formørkelser skræmme den!
Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.
6 Mørket tage den Nat, den høre ej hjemme blandt Årets Dage, den komme ikke i Måneders Tal!
Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.
7 Ja, denne Nat vorde gold, der lyde ej Jubel i den!
Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.
8 De, der besværger Dage, forbande den, de, der har lært at hidse Livjatan";
Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.
9 dens Morgenstjerner formørkes, den bie forgæves på Lys, den skue ej Morgenrødens Øjenlåg,
Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
10 fordi den ej lukked mig Moderlivets Døre og skjulte Kvide for mit Blik!
Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.
11 Hvi døde jeg ikke i Moders Liv eller udånded straks fra Moders Skød?
Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?
12 Hvorfor var der Knæ til at tage imod mig, hvorfor var der Bryster at die?
Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?
13 Så havde jeg nu ligget og hvilet, så havde jeg slumret i Fred
Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.
14 blandt Konger og Jordens Styrere, der bygged sig Gravpaladser,
Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;
15 blandt Fyrster, rige på Guld, som fyldte deres Huse med Sølv.
Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;
16 Eller var jeg dog som et nedgravet Foster. som Børn, der ikke fik Lyset at se!
Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.
17 Der larmer de gudløse ikke mer, der hviler de trætte ud,
Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;
18 alle de fangne har Ro, de hører ej Fogedens Røst;
Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;
19 små og store er lige der og Trællen fri for sin Herre.
Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:
20 Hvi giver Gud de lidende Lys, de bittert sørgende Liv,
Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?
21 dem, som bier forgæves på Døden, graver derefter som efter Skatte,
Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?
22 som glæder sig til en Stenhøj, jubler, når de finder deres Grav
Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?
23 en Mand, hvis Vej er skjult, hvem Gud har stænget inde?
Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?
24 Thi Suk er blevet mit daglige Brød, mine Ve råb strømmer som Vand.
Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,
25 Thi hvad jeg gruer for, rammer mig, hvad jeg bæver for, kommer over mig.
Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.
26 Knap har jeg Fred, og knap har jeg Ro, knap har jeg Hvile, så kommer Uro!
Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.
