Salme 139
1 Til Sangmesteren. Af David. En Salme. HERRE, du ransager mig og kender mig!
Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Herra! sinä tutkit minua, ja tunnet minun.
2 Du ved, naar jeg sidder, og naar jeg staar op, du fatter min Tanke i Frastand,
Joko minä istun eli nousen, niin sinä sen tiedät: sinä ymmärrät taampaa ajatukseni.
3 du har Rede paa, hvor jeg gaar eller ligger, og alle mine Veje kender du grant.
Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni, ja näet kaikki tieni.
4 Thi før Ordet er til paa min Tunge, se, da ved du det, HERRE, til fulde.
Sillä katso, ei ole sanaakaan kieleni päällä, joita et sinä Herra kaikkia tiedä.
5 Bagfra og forfra omslutter du mig, du lægger din Haand paa mig.
Sinä olet tehnyt jälkimäiseni ja ensimäiseni, ja pidät sinun kätes minun päälläni.
6 At fatte det er mig for underfuldt, for højt, jeg evner det ikke!
Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen ja ylen korkia, etten minä voi sitä käsittää.
7 Hvorhen skal jeg gaa for din Aand, og hvor skal jeg fly for dit Aasyn?
Kuhunka minä menen sinun hengestäs? ja kuhunka minä sinun kasvois edestä pakenen?
Jos minä astuisin ylös taivaaseen, niin sinä siellä olet: jos minä vuoteeni helvetissä rakentaisin, katso, sinä myös siellä olet. (Sheol h7585)
9 tager jeg Morgenrødens Vinger, fæster jeg Bo, hvor Havet ender,
Jos minä ottaisin aamuruskon siivet, ja asuisin meren äärissä,
10 da vil din Haand ogsaa lede mig der, din højre holde mig fast!
Niin sinun kätes sielläkin minua johdattais, ja sinun oikia kätes pitäis minun.
11 Og siger jeg: »Mørket skal skjule mig, Lyset blive Nat omkring mig!«
Jos minä sanoisin: pimeys kuitenkin peittää minun, niin on myös yö valkeus minun ympärilläni.
12 saa er Mørket ej mørkt for dig, og Natten er klar som Dagen, Mørket er som Lyset.
Sillä ei pimeys sinun edessäs pimitä, ja yö valistaa niinkuin päivä; pimeys on niinkuin valkeus.
13 Thi du har dannet mine Nyrer, vævet mig i Moders Liv.
Sinun hallussas ovat minun munaskuuni: sinä peitit minun äitini kohdussa.
14 Jeg vil takke dig, fordi jeg er underfuldt skabt; underfulde er dine Gerninger, det kender min Sjæl til fulde.
Minä kiitän sinua sen edestä, että minä niin aivan ihmeellisesti tehty olen: ihmeelliset ovat sinun tekos, ja sen minun sieluni kyllä tietää.
15 Mine Ben var ikke skjult for dig, da jeg blev skabt i Løndom, virket i Jordens Dyb;
Ei minun luuni olleet sinulta salatut, kuin minä siinä salaisesti tehty olin, kuin minä maan sisällä niin taitavasti koottu olin.
16 som Foster saa dine Øjne mig, i din Bog var de alle skrevet, Dagene var bestemt, før en eneste af dem var kommet.
Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut.
17 Hvor kostelige er dine Tanker mig, Gud, hvor stor er dog deres Sum!
Mutta kuinka kalliit ovat minun edessäni, Jumala, sinun ajatukses? kuinka suuri on heidän lukunsa?
18 Tæller jeg dem, er de flere end Sandet, jeg vaagner — og end er jeg hos dig.
Jos minä heitä lukisin, niin ne olisivat usiammat kuin santa: kuin minä herään, olen minä vielä tykönäs.
19 Vilde du dog dræbe de gudløse, Gud, maatte Blodets Mænd vige fra mig,
Jumala, jospa tappaisit jumalattomat, ja verikoirat minusta poikkeisivat.
20 de, som taler om dig paa Skrømt og sværger falsk ved dit Navn.
Sillä he puhuvat sinusta häpiällisesti, ja sinun vihollises turhaan lausuvat (sinun nimes).
21 Jeg hader jo dem, der hader dig, HERRE, og væmmes ved dem, der staar dig imod;
Herra, minä tosin vihaan niitä, jotka sinua vihaavat, ja minä närkästyn heistä, jotka karkaavat sinua vastaan.
22 med fuldt Had hader jeg dem, de er ogsaa mine Fjender.
Täydestä todesta minä heitä vihaan; sentähden ovat he minulle viholliset.
23 Ransag mig, Gud, og kend mit Hjerte, prøv mig og kend mine Tanker!
Tutki minua, Jumala, ja koettele sydämeni: kiusaa minua, ja ymmärrä, kuinka minä ajattelen.
24 Se, om jeg er paa Smertens Vej, og led mig paa Evigheds Vej!
Ja katsos, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua ijankaikkiselle tielle.
