Salme 109
1 Til Sangmesteren. Af David. En Salme. Du min Lovsangs Gud, vær ej tavs!
Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.
2 Thi en gudløs, svigefuld Mund har de aabnet imod mig, taler mig til med Løgntunge,
Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,
3 med hadske Ord omringer de mig og strider imod mig uden Grund;
Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.
4 til Løn for min Kærlighed er de mig fjendske, skønt jeg er idel Bøn;
Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.
5 de gør mig ondt for godt, gengælder min Kærlighed med Had.
He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä.
6 Straf ham for hans Gudløshed, lad en Anklager staa ved hans højre,
Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä.
7 lad ham gaa dømt fra Retten, hans Bøn blive regnet for Synd;
Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.
8 hans Livsdage blive kun faa, hans Embede tage en anden;
Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.
9 hans Børn blive faderløse, hans Hustru vorde Enke;
Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski.
10 hans Børn flakke om og tigge, drives bort fra et øde Hjem;
Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.
11 Aagerkarlen rage efter alt, hvad han har, og fremmede rane hans Gods;
Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.
12 ingen være langmodig imod ham, ingen ynke hans faderløse;
Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.
13 hans Afkom gaa til Grunde, hans Navn slettes ud i næste Slægt;
Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.
14 lad hans Fædres Skyld ihukommes hos HERREN, lad ikke hans Moders Synd slettes ud,
Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.
15 altid være de HERREN for Øje; hans Minde vorde udryddet af Jorden,
Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,
16 fordi det ej faldt ham ind at vise sig god, men han forfulgte den arme og fattige og den, hvis Hjerte var knust til Døde;
Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa.
17 han elsked Forbandelse, saa lad den naa ham; Velsignelse ynded han ikke, den blive ham fjern!
Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.
18 Han tage Forbandelse paa som en Klædning, den komme som Vand i hans Bug, som Olie ind i hans Ben;
Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
19 den blive en Dragt, han tager paa, et Bælte, han altid bærer!
Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.
20 Det være mine Modstanderes Løn fra HERREN, dem, der taler ondt mod min Sjæl.
Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.
21 Men du, o HERRE, min Herre, gør med mig efter din Godhed og Naade, frels mig for dit Navns Skyld!
Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.
22 Thi jeg er arm og fattig, mit Hjerte vaander sig i mig;
Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.
23 som Skyggen, der hælder, svinder jeg bort, som Græshopper rystes jeg ud;
Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.
24 af Faste vakler mine Knæ, mit Kød skrumper ind uden Salve;
Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.
25 til Spot for dem er jeg blevet, de ryster paa Hovedet, naar de ser mig.
Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.
26 Hjælp mig, HERRE min Gud, frels mig efter din Miskundhed,
Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,
27 saa de sander, det var din Haand, dig, HERRE, som gjorde det!
Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.
28 Lad dem forbande, du vil velsigne, mine Uvenner vorde til Skamme, din Tjener glæde sig;
Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.
29 lad mine Fjender klædes i Skændsel, iføres Skam som en Kappe!
Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.
30 Med min Mund vil jeg højlig takke HERREN, prise ham midt i Mængden;
Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.
31 thi han staar ved den fattiges højre at fri ham fra dem, der dømmer hans Sjæl.
Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.
