Job 4
1 Saa tog Temaniten Elifaz til Orde og sagde:
Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,
2 Ærgrer det dig, om man taler til dig? Men hvem kan her være tavs?
Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?
3 Du har selv talt mange til Rette og styrket de slappe Hænder,
Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.
4 dine Ord holdt den segnende oppe, vaklende Knæ gav du Kraft —
Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.
5 Men nu det gælder dig selv, saa taber du Modet, nu det rammer dig selv, er du slaget af Skræk!
Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.
6 Er ikke din Gudsfrygt din Tillid, din fromme Færd dit Haab?
Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?
7 Tænk efter! Hvem gik uskyldig til Grunde, hvor gik retsindige under?
Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?
8 Men det har jeg set: Hvo Uret pløjer og saar Fortræd, de høster det selv.
Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.
9 For Guds Aand gaar de til Grunde, for hans Vredes Pust gaar de til.
He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.
10 Løvens Brøl og Vilddyrets Glam Ungløvernes Tænder slaas ud;
Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.
11 Løven omkommer af Mangel paa Rov, og Løveungerne spredes.
Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.
12 Der sneg sig til mig et Ord mit Øre opfanged dets Hvisken
Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.
13 i Nattesynernes Tanker, da Dvale sank over Mennesker;
Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,
14 Angst og Skælven kom over mig, alle mine Ledemod skjalv;
Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;
15 et Pust strøg over mit Ansigt, Haarene rejste sig paa min Krop.
Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.
16 Saa stod det stille! Jeg sansed ikke, hvordan det saa ud; en Skikkelse stod for mit Øje, jeg hørte en hviskende Stemme:
Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:
17 »Har et Menneske Ret for Gud, mon en Mand er ren for sin Skaber?
Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?
18 End ikke sine Tjenere tror han, hos sine Engle finder han Fejl,
Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:
19 endsige hos dem, der bor i en Hytte af Ler og har deres Grundvold i Støvet!
Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?
20 De knuses ligesom Møl, imellem Morgen og Aften, de sønderslaas uden at ænses, for evigt gaar de til Grunde.
Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.
21 Rives ej deres Teltreb ud? De dør, men ikke i Visdom.
Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.
