Job 30
1 Nu derimod ler de ad mig, Folk, der er yngre end jeg, hvis Fædre jeg fandt for ringe at sætte iblandt mine Hyrdehunde.
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Og hvad skulde jeg med deres Hænders Kraft? Deres Ungdomskraft har de mistet,
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3 tørrede hen af Trang og Sult. De afgnaver Ørk og Ødemark
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4 og plukker Melde ved Krattet, Gyvelrødder er deres Brød.
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5 Fra Samfundet drives de bort, som ad Tyve raabes der efter dem.
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 De bor i Kløfter, fulde af Rædsler, i Jordens og Klippernes Huler.
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7 De brøler imellem Buske, i Tornekrat kommer de sammen,
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
8 en dum og navnløs Æt, de joges med Hug af Lande.
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9 Men nu er jeg Haansang for dem, jeg er dem et Samtaleemne;
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10 de afskyr mig, holder sig fra mig, nægter sig ikke af spytte ad mig.
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11 Thi han løste min Buestreng, ydmyged mig, og foran mig kasted de Tøjlerne af.
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 Til højre rejser sig Ynglen, Fødderne slaar de fra mig, bygger sig Ulykkesveje imod mig;
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13 min Sti har de opbrudt, de hjælper med til mit Fald, og ingen hindrer dem i det;
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14 de kommer som gennem et gabende Murbrud, vælter sig frem under Ruiner,
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15 Rædsler har vendt sig imod mig; min Værdighed joges bort som af Storm, min Lykke svandt som en Sky.
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 Min Sjæl opløser sig i mig; Elendigheds Dage har ramt mig:
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17 Natten borer i mine Knogler, aldrig blunder de nagende Smerter.
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 Med vældig Kraft vanskabes mit Kød, det hænger om mig, som var det min Kjortel.
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 Han kasted mig ud i Dynd, jeg er blevet som Støv og Aske.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20 Jeg skriger til dig, du svarer mig ikke, du staar der og ænser mig ikke;
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 grum er du blevet imod mig, forfølger mig med din vældige Haand.
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 Du løfter og vejrer mig hen i Stormen, og dens Brusen gennemryster mig;
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 thi jeg ved, du fører mig hjem til Døden, til det Hus, hvor alt levende samles.
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Dog, mon den druknende ej rækker Haanden ud og raaber om Hjælp, naar han gaar under?
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25 Mon ikke jeg græder over den, som havde det haardt, sørgede ikke min Sjæl for den fattiges Skyld?
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26 Jeg biede paa Lykke, men Ulykke kom, jeg haabed paa Lys, men Mørke kom;
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 ustandseligt koger det i mig, Elendigheds Dage traf mig;
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28 trøstesløs gaar jeg i Sorg, i Forsamlingen rejser jeg mig og raaber;
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29 Sjakalernes Broder blev jeg, Strudsenes Fælle.
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 Min Hud er sort, falder af, mine Knogler brænder af Hede;
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31 min Citer er blevet til Sorg, min Fløjte til hulkende Graad!
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
