Job 29
1 Og Job vedblev at fremsætte sit Tankesprog:
Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
2 Ak, havde jeg det som tilforn, som dengang Gud tog sig af mig,
Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
3 da hans Lampe lyste over mit Hoved, og jeg ved hans Lys vandt frem i Mørke,
Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
4 som i mine modne Aar, da Guds Fortrolighed var over mit Telt,
Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
5 da den Almægtige end var hos mig og mine Drenge var om mig,
Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
6 da mine Fødder vaded i Fløde, og Olie strømmede, hvor jeg stod,
Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
7 da jeg gik ud til Byens Port og rejste mit Sæde paa Torvet.
Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
8 Naar Ungdommen saa mig, gemte den sig, Oldinge rejste sig op og stod,
Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
9 Høvdinger standsed i Talen og lagde Haand paa Mund,
Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
10 Stormænds Røst forstummed, deres Tunge klæbed til Ganen;
Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
11 Øret hørte og priste mig lykkelig, Øjet saa og tilkendte mig Ære.
Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
12 Thi jeg redded den arme, der skreg om Hjælp, den faderløse, der savned en Hjælper;
Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
13 den, det gik skævt, velsignede mig, jeg frydede Enkens Hjerte;
Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
14 jeg klædte mig i Retfærd, og den i mig, i Ret som Kappe og Hovedbind.
Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
15 Jeg var den blindes Øje, jeg var den lammes Fod;
Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
16 jeg var de fattiges Fader, udreded den mig ukendtes Sag;
Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
17 den lovløses Tænder brød jeg, rev Byttet ud af hans Gab.
Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
18 Saa tænkte jeg da: »Jeg skal dø i min Rede, leve saa længe som Føniksfuglen;
Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
19 min Rod kan Vand komme til, Duggen har Nattely i mine Grene;
Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
20 min Ære er altid ny, min Bue er altid ung i min Haand!«
Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
21 Mig hørte de paa og bied, var tavse, mens jeg gav Raad;
He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
22 ingen tog Ordet, naar jeg havde talt, mine Ord faldt kvægende paa dem;
Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
23 de bied paa mig som paa Regn, spærred Munden op efter Vaarregn.
He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
24 Mistrøstige smilte jeg til, mit Aasyns Lys fik de ej til at svinde.
Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
25 Vejen valgte jeg for dem og sad som Høvding, troned som Konge blandt Hærmænd, som den, der gav sørgende Trøst.
Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
