Salme 69
1 Til Sangmesteren; til „Lillierne‟; af David.
Davidin Psalmi kukkasista, edelläveisaajalle. Jumala, auta minua; sillä vedet käyvät hamaan minun sieluuni asti.
2 Gud frels mig; thi Vandene ere komne indtil Sjælen.
Minä vajoon syvään mutaan, jossa ei pohjaa ole: minä olen tullut syviin vesiin, ja virta upottaa minun.
3 Jeg er sunken i Dybets Dynd, hvor man ej kan fæste Fod; jeg er kommen i Vandenes Dyb, og Strømmen overskyller mig.
Minä väsyn huutamisesta: minun kurkkuni kuivettuu: minun näkyni vaipuu, toivoissani minun Jumalani päälle.
4 Jeg er bleven træt af det, jeg har raabt, min Strube er hæs; mine Øjne ere fortærede, idet jeg venter paa min Gud.
Niitä on enempi kuin päässäni hiuksia, jotka ilman syytä minua vihaavat, jotka syyttömästi minun viholliseni ovat, ja minua hukuttavat, ovat väkevät: niitä täytyy minun maksaa, joita en minä ryövännyt.
5 Flere end Haar paa mit Hoved ere de, som hade mig uden Aarsag; mægtige ere de, som søge at udrydde mig, mine Fjender uden Skel; jeg maa gengive det, jeg ikke har røvet.
Jumala, sinäpä tiedät minun tyhmyyteni, ja minun rikokseni ei ole sinulta salatut.
6 Gud! du ved min Daarlighed, og min Skyld er ikke dulgt for dig.
Älä salli heitä häpiään tulla minun tähteni, jotka sinua odottavat, Herra, Herra Zebaot: älä anna heitä häväistä minun tähteni, jotka sinua etsivät, Israelin Jumala.
7 Lad ikke dem, som bie efter dig, Herre, Herre Zebaoth! beskæmmes ved mig; lad ikke dem, som søge dig, Israels Gud, blive forhaanede ved mig.
Sillä sinun tähtes minä pilkkaa kärsin; minun kasvoni ovat täynnä häpiää.
8 Thi jeg bærer Forhaanelse for din Skyld; Skændsel har skjult mit Ansigt.
Minä olen muukalaiseksi veljilleni tullut, ja oudoksi äitini lapsille.
9 Jeg er bleven fremmed for mine Brødre og en Udlænding for min Moders Børn.
Sillä sinun huonees kiivaus syö minua: ja heidän pilkkansa, jotka sinua pilkkasivat, lankesi minun päälleni.
10 Thi Nidkærhed for dit Hus har fortæret mig, og deres Forhaanelser, som dig forhaane, ere faldne paa mig.
Minä itkin ja paastosin hartaasti, ja minä pilkattiin päälliseksi.
11 Og jeg græd min Sjæl ud under Faste; men det blev mig til Forhaanelser.
Ja minä puin säkin ylleni, ja olin heille sananlaskuksi.
12 Og jeg brugte Sæk til mit Klædebon, og jeg blev dem til et Ordsprog.
Jotka portissa istuvat, ne minusta jaarittelevat, ja juodessansa he minusta lauleskelevat.
13 De, som sidde i Porten, snakke om mig, og de, som drikke stærk Drik, synge Viser om mig.
Mutta minä rukoilen sinua, Herra, otollisella ajalla, Jumala, sinun suuren laupiutes puolesta: kuule minua sinun autuutes totuuden tähden.
14 Men jeg henflyr med min Bøn til dig, Herre! i Naadens Tid, o Gud! efter din megen Miskundhed: Bønhør mig for din Frelses Sandheds Skyld!
Pelasta minua loasta, etten minä vajoaisi; että minä pelastettaisiin vihollisistani ja syvistä vesistä.
15 Frels mig af Dyndet, at jeg ikke synker; lad mig frelses fra mine Avindsmænd og fra Vandenes Dyb!
Ettei vuo minua upottaisi ja syvyydet minua lainoaisi, eikä kaivon suu suljettaisi minun päälleni.
16 Lad Vandstrømmene ikke overskylle mig, ej heller Dybet sluge mig; lad og I ikke Hulen lukke sin Mund over mig!
Kuule minua, Herra; sillä sinun laupiutes on hyvä: käännä sinuas minun puoleeni, sinun suuren laupiutes tähden.
17 Bønhør mig, Herre! thi din Miskundhed er god; vend dit Ansigt til mig efter din store Barmhjertighed!
Ja älä peitä kasvojas palvelialtas; sillä minä ahdistetaan: kuultele minua nopiasti.
18 Og skjul ikke dit Ansigt for din Tjener; thi jeg er angest, skynd dig, bønhør mig!
Lähene minun sieluani, ja lunasta häntä: minun vihollisteni tähden pelasta minua.
19 Hold dig nær til min Sjæl, genløs den, udfri mig for mine Fjenders Skyld!
Sinäpä tiedät pilkkani, häpiäni ja häväistykseni: kaikki minun viholliseni ovat edessäs.
20 Du kender min Forhaanelse og min Skam og min Skændsel; alle mine Modstandere ere aabenbare for dig.
Pilkka särkee minun sydämeni ja vaivaa minua: minä odotan, jos joku armahtais, ja ei ole kenkään, ja lohduttajia, vaan en ketään löydä.
21 Forhaanelse har brudt mit Hjerte, og jeg blev svag; og jeg ventede paa Medynk, men der var ingen, og paa Trøstere; men jeg fandt ikke nogen.
Ja he antoivat minulle sappea syödäkseni, ja etikkaa juodakseni minun janossani.
22 Og de gave mig Galde at æde og Eddike at drikke i min Tørst.
Heidän pöytänsä olkoon heille paulaksi, sekä kostoksi että lankeemiseksi.
23 Deres Bord blive foran dem til en Strikke og til en Snare, naar de ere trygge.
Tulkoon heidän silmänsä pimiäksi, ettei he näkisi, ja salli heidän lanteensa aina horjua.
24 Lad deres Øjne formørkes, at de ikke se, og lad deres Lænder altid rave!
Vuodata närkästykses heidän päällensä, ja hirmuinen vihas käsittäköön heitä,
25 Udøs din Harme over dem, og lad din brændende Vrede gribe dem!
Olkoon heidän huoneensa kylmillä; ja ei kenkään olko, joka heidän majassansa asuis.
26 Deres Bolig vorde øde; ingen være, som bor i deres Telte.
Sillä he vainoovat sitä, jota lyönyt olet, ja juttelevat niiden kipua, joita haavoittanut olet.
27 Thi de forfølge den, som du har slaget, og de fortælle om deres Pine, som du har saaret.
Salli heitä langeta synnistä syntiin, ettei he tulisi sinun vanhurskautees.
28 Læg Skyld til deres Skyld, og lad dem ikke komme til din Retfærdighed!
Pyyhi heitä eläväin kirjasta, ettei he kirjoitettaisi vanhurskasten kanssa.
29 Lad dem udslettes af de levendes Bog, og lad dem ikke opskrives med de retfærdige!
Mutta minä olen raadollinen ja murheellinen: Jumala, sinun autuutes suojelkoon minua!
30 Dog, jeg er elendig og har Smerte; Gud! lad din Frelse ophøje mig.
Minä kiitän Jumalan nimeä veisuulla, ja suuresti ylistän häntä kiitoksella.
31 Jeg vil love Guds Navn med Sang, og jeg vil storlig ære ham med Taksigelse.
Se kelpaa paremmin Herralle kuin härkä taikka mulli, jolla ovat sarvet ja sorkat.
32 Og det skal bedre behage Herren end en ung Okse med Horn og Klove.
Raadolliset näkevät sen ja iloitsevat, ja jotka Jumalaa etsivät, heidän sydämensä pitää elämän.
33 De sagtmodige have set det, de skulle glæde sig; I, som søge Gud — og eders Hjerte leve op!
Sillä Herra kuulee köyhiä, ja ei hän vankiansa katso ylön.
34 Thi Herren hører de fattige og foragter ikke sin bundne.
Kiittäkään häntä taivaat ja maa, meri, ja kaikki kuin niissä liikkuvat.
35 Himmel og Jord skulle love ham, Havet og alt det, som vrimler derudi!
Sillä Jumala auttaa Zionia ja rakentaa Juudan kaupungit, että siellä asutaan, ja se perinnöllä omistetaan.
36 Thi Gud skal frelse Zion og bygge Judas Stæder, og man skal bo der og eje det. Og hans Tjeneres Sæd skal arve det, og de, som elskede hans Navn, skulle bo derudi.
Ja hänen palveliainsa siemen sen perii: ja ne, jotka hänen nimeänsä rakastavat, pitää asuman siinä.
