Salme 22
1 Til Sangmesteren; til „Morgenrødens Hind‟; en Psalme af David.
Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, peurasta, jota varhain väijytään. Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun hylkäsit? minä parun, vaan minun apuni on kaukana.
2 Min Gud, min Gud! hvorfor har du forladt mig, du er fjern fra min Frelse, fra mit Klageskrig.
Minun Jumalani! päivällä minä huudan, ja et sinä vastaa, ja en yölläkään vaikene.
3 Min Gud! jeg raaber om Dagen, og du svarer ikke; og om Natten, og jeg kan ikke være stille.
Sinä olet pyhä, joka asut Israelin kiitoksessa.
4 Men du er hellig, du, som bor iblandt Israels Lovsange!
Meidän isämme toivoivat sinuun: ja kuin he toivoivat, niin sinä vapahdit heitä.
5 Vore Fædre forlode sig paa dig; de forlode sig paa dig, og du friede dem.
Sinua he huusivat, ja vapahdettiin: sinuun he turvasivat, ja ei tulleet häpiään.
6 Til dig raabte de og frelstes; de forlode sig paa dig, og bleve ikke beskæmmede.
Mutta minä olen mato ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylönkatse.
7 Men jeg er en Orm og ikke en Mand, Menneskens Spot og Folks Foragt.
Kaikki, jotka minun näkevät, häpäisevät minua: he vääristelevät huuliansa ja päätänsä vääntelevät.
8 Alle de, som se mig, spotte mig; de vrænge Mund, de ryste med Hovedet:
Hän valittaa Herralle, hän vapahtakoon hänen: hän auttakoon häntä, jos hän mielistyy häneen.
9 „Vælt det paa Herren, han befri ham; han redde ham, efterdi han har Lyst til ham‟!
Sillä sinä olet minun vetänyt ulos äitini kohdusta: sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla.
10 Du er dog den, som drog mig af Moders Liv, du lod mig hvile trygt ved min Moders Bryster.
Sinun päälles minä olen heitetty äitini kohdusta: sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.
11 Paa dig er jeg kastet fra Moders Liv af; du er min Gud fra min Moders Skød.
Älä ole kaukana minusta; sillä ahdistus on läsnä, ja ei ole auttajaa,
12 Vær ikke langt fra mig, thi Angest er nær; thi der er ingen Hjælper.
Suuret mullit ovat minun piirittäneet, lihavat härjät kiertäneet minun ympäri.
13 Mange Øksne have omgivet mig; Basans Tyre have omringet mig.
Kitansa avasivat he minua vastaan, niinkuin raateleva ja kiljuva jalopeura.
14 De oplode deres Gab imod mig som en Løve, der river og brøler.
Minä olen kaadettu ulos niinkuin vesi, ja luuni ovat kaikki hajoitetut: minun sydämeni on niinkuin salattu vedenvaha ruumiissani.
15 Jeg er udøst som Vand, og alle mine Ben adskille sig; mit Hjerte er som Voks, det smelter midt i mit Liv.
Minun voimani on kuivettunut niinkuin kruusin muru, ja minun kieleni tarttuu suuni lakeen; ja sinä panet minun kuoleman tomuun.
16 Min Kraft er tørret som et Potteskaar, min Tunge hænger ved mine Gummer, og du lægger mig ned i Dødens Støv.
Sillä koirat ovat minun piirittäneet: julmain parvi saartain lävistänyt kuin jalopeura käteni ja jalkani.
17 Thi Hunde have omgivet mig; de ondes Hob har omringet mig; de have gennemboret mine Hænder og mine Fødder.
Minä lukisin kaikki minun luuni; mutta he katselivat ja näkivät ihastuksensa minusta.
18 Jeg kan tælle alle mine Ben; de se til, de se paa mig.
He jakavat itsellensä minun vaatteeni ja heittävät hameestani arpaa.
19 De dele mine Klæder imellem sig og kaste Lod om mit Klædebon.
Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana! minun väkevyyteni, riennä avukseni!
20 Men du, Herre, vær ikke langt borte! min Styrke, skynd dig at hjælpe mig!
Pelasta minun sieluni miekasta, ja ainokaiseni koirilta.
21 Red min Sjæl fra Sværdet, min eneste fra Hundes Vold!
Vapahda minua jalopeuran suusta, ja päästä minua yksisarvillisista.
22 Frels mig fra Løvens Gab og fra Enhjørningens Horn! Du har bønhørt mig.
Minä saarnaan sinun nimeäs veljilleni: minä ylistän sinua seurakunnassa.
23 Jeg vil forkynde dit Navn for mine Brødre, midt i Forsamlingen vil jeg love dig.
Ylistäkäät Herraa te, jotka häntä pelkäätte: koko Jakobin siemen kunnioittakoon häntä, ja kavahtakoon häntä kaikki Israelin siemen!
24 I, som frygte Herren, lover ham! al Jakobs Sæd, ærer ham! og bæver for ham, al Israels Sæd!
Sillä ei hän hyljännyt eikä katsonut ylön köyhän raadollisuutta, eikä kääntänyt kasvojansa hänestä pois; vaan kuin se häntä huusi, kuuli hän sitä.
25 Thi han har ikke foragtet og ej havt Vederstyggelighed for den elendiges Elendighed og ikke skjult sit Ansigt for ham; men der han raabte til ham, hørte han det.
Sinua minä ylistän suuressa seurakunnassa: minä maksan lupaukseni heidän edessänsä, jotka häntä pelkäävät.
26 Fra dig begynder min Lovsang i en stor Forsamling; jeg vil betale mine Løfter i Paasyn af dem, som frygte ham.
Raadolliset syövät ja ravitaan, ja jotka Herraa etsivät, pitää häntä ylistämän: teidän sydämenne pitää elämän ijankaikkisesti.
27 De sagtmodige skulle æde og mættes, Herren skal prises af dem, som søge ham; eders Hjerter leve altid!
Kaikki maailman ääret muistakaan ja kääntykään Herran tykö, ja kumartakaan sinun edessäs kaikki pakanain sukukunnat.
28 Alle Verdens Ender skulle komme det i Hu og omvende sig til Herren; og alle Hedningernes Slægter skulle tilbede for dit Ansigt.
Sillä Herralta on valtakunta, ja hän vallitsee pakanoita.
29 Thi Riget hører Herren til, og han hersker over Hedningerne.
Kaikki lihavat maan päällä pitää syömän ja kumartaman, hänen edessänsä polviansa notkistaman kaikki, jotka tomussa makaavat ja jotka surussansa elävät.
30 Alle mægtige paa Jorden skulle æde og tilbede; for ham skulle alle de bøje sig, som sank i Muld, og den, som ikke kunde holde sin Sjæl i Live.
Hänen pitää saaman siemenen, joka häntä palvelee: Herrasta pitää ilmoitettaman lasten lapsiin.
31 Efterkommerne skulle tjene ham; der skal fortælles om Herren til Efterslægten. De skulle komme og forkynde hans Retfærdighed for det Folk, som bliver født; thi han har gjort det.
He tulevat ja hänen vanhurskauttansa saarnaavat syntyvälle kansalle, että hän sen tekee.
