Salme 129

1 De trængte mig haardt fra min Ungdom af — saa sige Israel! —

Veisu korkeimmassa Kuorissa. He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani, sanokaan nyt Israel;

2 de trængte mig haardt fra min Ungdom af; dog kunde de ikke overvælde mig.

He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani; mutta ei he minua voittaneet.

3 Plovmændene pløjede paa min Ryg, de droge deres Furer lange.

Kyntäjät ovat minun selkäni päällä kyntäneet, ja vakonsa pitkäksi vetäneet.

4 Herren er retfærdig, han overhuggede de ugudeliges Reb.

Herra, joka vanhurskas on, on jumalattomain köydet katkonut.

5 De skulle beskæmmes og vige tilbage, alle de, som hade Zion.

Tulkoon häpiään ja kääntyköön takaperin kaikki, jotka Zionia vihaavat.

6 De skulle blive som Græs paa Tagene, som tørres, førend nogen oprykker det;

Olkoon niinkuin ruoho kattojen päällä, joka kuivettuu ennen kuin se reväistään ylös,

7 af hvilket Høstmanden ikke fylder sin Haand, ej heller den, som binder Neg, sin Arm.

Joista niittäjä ei kättänsä täytä, eikä lyhteensitoja syliänsä;

8 Og de, som gaa forbi, sige ikke: Herrens Velsignelse være over eder! Vi velsigne eder i Herrens Navn.

Eikä yksikään ohitsekäypä sano: olkoon Herran siunaus teidän päällänne: me siunaamme teitä Herran nimeen.