Ordsprogene 14
1 Kvinders Visdom har bygget sit Hus; men Daarskaben bryder det ned med sine Hænder.
Viisas vaimo rakentaa huoneensa, vaan hullu kukistaa sen teollansa.
2 Den, som vandrer i sin Oprigtighed, frygter Herren; men den, som gaar paa Krogveje, foragter ham.
Joka vaeltaa oikiaa tietä, se pelkää Herraa; mutta se, joka poikkee pois tieltänsä, ylönkatsoo hänen.
3 I Daarens Mund er Hovmods Ris; men de vises Læber skulle bevare dem selv.
Tyhmän suussa on ylpeyden vitsa; vaan viisasten huulet varjelevat heitä.
4 Hvor ingen Øksne ere, der er Krybben ren; men megen Indtægt kommer ved Oksens Kraft.
Jossa ei härkiä ole, siinä seimet puhtaana ovat; vaan jossa juhdat työtä tekevät, siinä tuloa kyllä on.
5 Et trofast Vidne lyver ikke; men et falsk Vidne udblæser Løgne.
Totinen todistaja välttää valhetta; vaan väärä todistaja rohkiasti valhettelee.
6 Spotteren søger Visdom, og han finder den ikke; men for den forstandige er Kundskab let.
Pilkkaaja etsii viisautta, ja ei löydä; vaan toimelliset viisauden huokiasti saavat.
7 Gak bort fra en Mand, som er en Daare; thi du vil ikke have fundet Kundskab paa hans Læber.
Mene pois tyhmän tyköä; sillä et sinä opi mitään häneltä.
8 Den kloges Visdom er, at han forstaar sig paa sin Vej; men Daarers Taabelighed er, at de blive bedragne.
Toimellisen viisaus on teistänsä ottaa vaarin; vaan tyhmäin hulluus on sula petos.
9 Daarerne spottes af deres eget Skyldoffer; men med de oprigtige er Velbehageligheden.
Tyhmä nauraa syntiä, mutta hurskasten välillä on hyvä suosio.
10 Hjertet kender sin Sjæls Bitterhed, og en fremmed skal ikke blande sig i dets Glæde.
Koska sydän on murheellinen, niin ei auta ulkonainen ilo.
11 De ugudeliges Hus skal ødelægges; men de retsindiges Telt skal blomstre.
Jumalattomain huoneet kukistetaan, vaan jumalisten majat viheriöitsevät.
12 Der er en Vej, som kan synes en Mand ret; men til sidst bliver den Vej til Døden.
Monella on tie mielestänsä oikia, vaan viimeiseltä johdattaa se kuolemaan.
13 Selv under Latteren føler Hjertet Smerte, og til sidst bliver Glæden Bedrøvelse.
Naurun jälkeen tulee murhe, ja ilon perästä suru.
14 Den, hvis Hjerte er afveget, skal mættes ved sine Veje, men den gode Mand ved det, han har i Eje.
Tyhmälle tapahtuu laittamisensa jälkeen, vaan hyvä ihminen asetetaan hänen ylitsensä.
15 Den uerfarne tror alting, men den kloge agter paa sin Gang.
Taitamatoin uskoo kaikki, mutta ymmärtäväinen ottaa teistänsä vaarin.
16 Den vise frygter og viger fra ondt; men en Daare er overmodig, og tryg.
Viisas pelkää ja karttaa pahaa, vaan tyhmä päätähavin menee.
17 Den, som er hastig til Vrede, gør Daarlighed, og den underfundige Mand hades.
Äkillinen ihminen tekee hullun töitä, ja kavala ihminen tulee vihattavaksi.
18 De uvidende arve Daarlighed; men de kloge favne Kundskab.
Taitamattomat perivät tyhmyyden; vaan se on toimellisten kruunu, että he toimellisesti tekevät.
19 De onde maa bøje sig for de godes Ansigt og de ugudelige for den retfærdiges Porte.
Häijyn täytyy kumartaa hyviä, ja jumalattomat vanhurskasten porteissa.
20 Selv for sin Ven er den fattige forhadt; men mange ere de, som elske den rige.
Köyhää vihaavat hänen lähimmäisensäkin; vaan rikkaalla on monta ystävää.
21 Hvo som foragter sin Næste, synder; men den, som forbarmer sig over de elendige, er lyksalig.
Joka katsoo lähimmäisensä ylön. hän tekee syntiä; vaan autuas on se, joka viheliäistä armahtaa.
22 Fare ikke de vild, som optænke ondt? men de, som optænke godt, finde Miskundhed og Troskab.
Jotka viekkaudessa vaeltavat, niiltä puuttuu; mutta jotka hyvää ajattelevat, niille tapahtuu hyvyys ja uskollisuus.
23 I alt besværligt Arbejde er der Fordel; men hvor det bliver ved Læbers Ord, fører det kun til Mangel.
Jossa työtä tehdään, siinä kyllä on; vaan joka tyhjiin puheisiin tyytyy, siinä on köyhyys.
24 De vises Rigdom er deres Krone; men Daarers Taabelighed bliver Taabelighed.
Viisasten rikkaus on heidän kruununsa, mutta tyhmäin hulluus on hulluus.
25 Et sanddru Vidne redder Sjæle, men den, som udblæser Løgn, er svigefuld.
Uskollinen todistaja vapahtaa hengen, vaan väärä todistaja pettää.
26 I Herrens Frygt har en et stærkt Værn, og for hans Børn skal der være en Tilflugt.
Joka Herraa pelkää, hänellä on vahva linna, ja hänen lapsensa varjellaan.
27 Herrens Frygt er Livets Kilde, saa at man viger fra Dødens Snarer.
Herran pelko on elämän lähde, että kuoleman nuora välttää taidetaan.
28 At have meget Folk er en Konges Ære; men hvor Folket er borte, er det en Fyrstes Fordærvelse.
Koska kuninkaalla on paljo väkeä, se on hänen kunniansa; vaan koska vähä on väkeä, se tekee päämiehen kehnoksi.
29 Den langmodige har megen Forstand; men den, som er hastig i Sindet, forraader Daarskab.
Joka on pitkämielinen, se on viisas; vaan joka äkillinen on, se ilmoittaa tyhmyyden.
30 Et blidt Hjerte er Liv for Legemet; men Hidsighed er Raaddenhed for Benene,
Leppyinen sydän on ruumiin elämä; vaan kateus on märkä luissa.
31 Hvo som fortrykker den ringe, forhaaner hans Skaber; men hvo som forbarmer sig over den fattige, ærer ham.
Joka köyhälle tekee väkivaltaa, hän laittaa hänen luojaansa; vaan joka armahtaa vaivaista, se kunnioittaa Jumalaa.
32 Den ugudelige styrtes for sin Ondskab; men den retfærdige har Fortrøstning i sin Død.
Pahuutensa tähden jumalatoin kukistetaan; vaan vanhurskas on kuolemassakin rohkia.
33 I den forstandiges Hjerte hviler Visdommen; men i Daarers Indre giver den sig til Kende.
Toimellisen sydämessä lepää viisaus; mutta mitä tyhmäin mielessä on, se tulee ilmi.
34 Retfærdighed ophøjer et Folk; men Synden er Folkenes Skændsel
Vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on kansan häpiä.
35 Kongens Velbehag er til en klog Tjener, men hans Vrede er over den, som gør Skam.
Toimellinen palvelia on kuninkaalle otollinen; vaan häpiällistä palveliaa ei hän kärsi.
