Job 4
1 Da svarede Elifas, Themaniten, og sagde:
Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
2 Om man vilde forsøge et Ord paa dig, skulde du vel kedes derved? men hvo kan holde sig fra at tale?
"Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
3 Se, du har undervist mange og styrket de trætte Hænder;
Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
4 dine Ord have oprejst den faldne, og du har styrket de bøjede Knæ;
sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
5 men nu, det kommer til dig, da kedes du derved; det rammer dig, og du forfærdes!
Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
6 Var ikke din Gudsfrygt dit Haab og dine Vejes Renhed din Fortrøstning?
Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
7 Kære, tænk dig om, hvor er en uskyldig gaaet til Grunde? eller hvor ere de oprigtige udslettede?
Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
8 Saa vidt jeg har set, komme de, som pløje Uret, og de, som udsaa Møje, til at høste ind derefter:
Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
9 De omkomme for Guds Aande og fortæres af hans Vredes Aand.
Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
10 Løvens Brøl og den grumme Løves Røst hører op, og de unge Løvers Tænder ere knuste;
Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
11 Løven omkommer af Mangel paa Rov, og Løvindens Unger adspredes.
jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
12 Men mig er et Ord tilbragt hemmeligt, og mit Øre fattede en sagte Lyd deraf
Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
13 i Tanker, fremkaldte ved Syner om Natten, naar dyb Søvn falder paa Folk;
kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14 da kom Frygt og Bævelse paa mig og bragte mine Ben til at skælve;
Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
15 og en Aand gik frem for mit Ansigt; Haarene rejste sig paa mit Legeme;
Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
16 den blev staaende, og jeg kunde ikke kende dens Skikkelse; der svævede et Billede for mine Øjne; det var stille, og jeg hørte en Røst:
Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
17 Mon et Menneske kan holdes retfærdigt for Gud? monne en Mand være ren for den, som skabte ham?
'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
18 Se, han tror ikke paa sine Tjenere, og sine Engle tillægger han Daarskab,
Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
19 endsige da dem, som bo i Lerhuse, og hvis Grundvold er i Støvet; man kan støde dem smaa før Møl;
saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
20 fra Morgen og indtil Aften sønderknuses de; uden at der er nogen, som lægger det paa Hjerte, gaa de til Grunde.
ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
21 Farer ikke deres Herlighed, som var i dem, bort? ja, de dø, men ikke i Visdom.
Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
