Job 39

1 Ved du Tiden, naar Stengederne føde? har du taget Vare paa, naar Hinderne ville føde?

Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?

2 Tæller du de Maaneder, som de fylde, eller ved du Tiden, naar de føde?

Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?

3 De bøje sig sammen, de føde deres Unger og kaste deres Byrde.

Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.

4 Deres Unger blive stærke, de blive store paa Marken, de gaa ud og komme ikke tilbage til dem.

Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.

5 Hvo har ladet Vildæselet ud i det frie? og hvo løste Skovæselets Baand,

Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,

6 hvilket jeg har givet den slette Mark til dets Hjem og Saltørkenen til dets Bo.

sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?

7 Det ler ad Stadens Tummel; det hører ikke Driverens Buldren.

Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;

8 Hvad det opsporer paa Bjergene, er dets Føde, og det søger efter alt det grønne.

se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.

9 Mon Enhjørningen har Lyst til at trælle for dig? mon den vil blive Natten over ved din Krybbe?

Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?

10 Kan du tvinge Enhjørningen ved dens Reb til at holde Furen? mon den vil harve Dalene efter dig?

Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?

11 Kan du forlade dig paa den, fordi dens Kraft er stor? og kan du overlade den dit Arbejde?

Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?

12 Kan du tro den til, at den vil føre dig din Sæd hjem og samle den hen til din Tærskeplads?

Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?

13 Strudsenes Vinge svinger sig lystigt; mon det er Storkens Vinge og Fjer?

Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?

14 Nej, den overlader sine Æg til Jorden og lader dem varmes i Støvet,

Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.

15 og den glemmer, at en Fod kunde trykke dem i Stykker, og et vildt Dyr paa Marken søndertræde dem.

Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.

16 Den handler haardt med sine Unger, som vare de ikke dens egne; er dens Møje end forgæves, er den uden Frygt.

Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.

17 Thi Gud har ladet den glemme Visdom og har ikke givet den Del i Forstand.

Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.

18 Paa den Tid, naar den svinger sig i Højden, da beler den Hesten og den, der rider paa den.

Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.

19 Kan du give Hesten Styrke eller klæde dens Hals med flagrende Manke?

Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?

20 Kan du gøre, at den springer som Græshoppen? dens prægtige Prusten er forfærdelig.

Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.

21 Den skraber i Dalen og fryder sig i Kraft; den farer frem imod den, som bærer Rustning

Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.

22 Den ler ad Frygt og forskrækkes ikke og vender ikke tilbage for Sværdets Skyld.

Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.

23 Pilekoggeret klirrer over den, ja, det blinkende Jern paa Spyd og Glavind.

Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.

24 Med Bulder og Fnysen sluger den Vejen og bliver ikke staaende stille, naar Trompetens Lyd høres.

Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.

25 Saa snart Trompeten lyder, siger den: Hui! og lugter Krigen i det fjerne, Fyrsternes Raab og Krigstummelen.

Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.

26 Er det efter din Forstand, at Spurvehøgen flyver, udbreder sine Vinger imod Sønden?

Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?

27 Eller er det efter din Befaling, at Ørnen flyver højt og bygger sin Rede i det høje?

Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?

28 Den bor paa Klippen og bliver der om Natten, paa Tinden af en Klippe og Borg.

Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.

29 Derfra spejder den efter Føde; dens Øjne se ud i det fjerne,

Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.

30 og dens Unger drikke Blod; og hvor der er ihjelslagne, der er den.

Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."