Žalmy 102
1 Modlitba chudého, když sevřín jsa, před Hospodinem vylévá žádosti své. Hospodine, slyš modlitbu mou, a volání mé přijdiž k tobě.
Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!
2 Neskrývej tváři své přede mnou, v den ssoužení mého nakloň ke mně ucha svého; když k tobě volám, rychle vyslyš mne.
Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.
3 Nebo mizejí jako dým dnové moji, a kosti mé jako ohniště vypáleny jsou.
Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.
4 Poraženo jest jako bylina, a usvadlo srdce mé, tak že jsem chleba svého jísti zapomenul.
Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.
5 Od hlasu lkání mého přilnuly kosti mé k kůži mé.
Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.
6 Podobný jsem učiněn pelikánu na poušti, jsem jako výr na pustinách.
Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.
7 Bdím, a jsem jako vrabec osamělý na střeše.
Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.
8 Každý den utrhají mi nepřátelé moji, a posměvači moji proklínají mnou.
Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.
9 Nebo jídám popel jako chléb, a k nápoji svému slz přiměšuji,
Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,
10 Pro rozhněvání tvé a zažžený hněv tvůj; nebo zdvihna mne, hodils mnou.
Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.
11 Dnové moji jsou jako stín nachýlený, a já jako tráva usvadl jsem.
Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.
12 Ale ty, Hospodine, na věky zůstáváš, a památka tvá od národu až do pronárodu.
Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.
13 Ty povstana, smiluješ se nad Sionem, nebo čas jest učiniti milost jemu, a čas uložený přišel.
Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.
14 Nebo líbost mají služebníci tvoji v kamení jeho, a nad prachem jeho slitují se,
Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,
15 Aby se báli pohané jména Hospodinova, a všickni králové země slávy tvé,
Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.
16 Když by Hospodin vzdělal Sion, a ukázal se v slávě své,
Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.
17 Když by popatřil k modlitbě poníženého lidu, nepohrdaje modlitbou jejich.
Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.
18 Budeť to zapsáno pro budoucí potomky, a lid, kterýž má stvořen býti, chváliti bude Hospodina,
Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.
19 Že shlédl s výsosti svatosti své. Hospodin s nebe na zemi že popatřil,
Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,
20 Aby vyslyšel vzdychání vězňů, a rozvázal ty, kteříž již k smrti oddání byli,
Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;
21 Aby vypravovali na Sionu jméno Hospodinovo, a chválu jeho v Jeruzalémě,
Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,
22 Když se spolu shromáždí národové a království, aby sloužili Hospodinu.
Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.
23 Ztrápilť jest na cestě sílu mou, ukrátil dnů mých,
Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.
24 Až jsem řekl: Můj Bože, nebeř mne u prostřed dnů mých; od národu zajisté až do pronárodu jsou léta tvá,
Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.
25 I prvé nežlis založil zemi, a dílo rukou svých, nebesa.
Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.
26 Onať pominou, ty pak zůstáváš; všecky ty věci jako roucho zvetšejí, jako oděv změníš je, a změněny budou.
Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.
27 Ty pak jsi tentýž, a léta tvá nikdy nepřestanou.
Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.
28 Synové služebníků tvých bydliti budou, a símě jejich zmocní se před tebou.
Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.
