Žalmy 22
1 Přednímu zpěváku k času jitřnímu, žalm Davidův. Bože můj, Bože můj, pročež jsi mne opustil? Vzdálils se od spasení mého a od slov naříkání mého.
Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, peurasta, jota varhain väijytään. Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun hylkäsit? minä parun, vaan minun apuni on kaukana.
2 Bože můj, přes celý den volám, a neslyšíš, i v noci, a nemohu se utajiti.
Minun Jumalani! päivällä minä huudan, ja et sinä vastaa, ja en yölläkään vaikene.
3 Ty zajisté jsi svatý, zůstávající vždycky k veliké chvále Izraelovi.
Sinä olet pyhä, joka asut Israelin kiitoksessa.
4 V toběť doufali otcové naši, doufali, a vysvobozovals je.
Meidän isämme toivoivat sinuun: ja kuin he toivoivat, niin sinä vapahdit heitä.
5 K tobě volávali, a spomáhals jim; v tobě doufali, a nebývali zahanbeni.
Sinua he huusivat, ja vapahdettiin: sinuun he turvasivat, ja ei tulleet häpiään.
6 Já pak červ jsem, a ne člověk, útržka lidská a povrhel vůbec.
Mutta minä olen mato ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylönkatse.
7 Všickni, kteříž mne vidí, posmívají se mi, ošklebují se, a hlavami potřásají, říkajíce:
Kaikki, jotka minun näkevät, häpäisevät minua: he vääristelevät huuliansa ja päätänsä vääntelevät.
8 Spustiltě se na Hospodina, nechť ho vysvobodí; nechať jej vytrhne, poněvadž se mu v něm zalíbilo.
Hän valittaa Herralle, hän vapahtakoon hänen: hän auttakoon häntä, jos hän mielistyy häneen.
9 Ješto ty jsi, kterýž jsi mne vyvedl z života, ustaviv mne v doufání při prsích matky mé.
Sillä sinä olet minun vetänyt ulos äitini kohdusta: sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla.
10 Na tebeť jsem uvržen od narození svého, od života matky mé Bůh můj ty jsi.
Sinun päälles minä olen heitetty äitini kohdusta: sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.
11 Nevzdalujž se ode mne, nebo ssoužení blízké jest, a nemám spomocníka.
Älä ole kaukana minusta; sillä ahdistus on läsnä, ja ei ole auttajaa,
12 Obkličujíť mne býkové mnozí, silní volové z Bázan obstupují mne.
Suuret mullit ovat minun piirittäneet, lihavat härjät kiertäneet minun ympäri.
13 Otvírají na mne ústa svá, jako lev rozsapávající a řvoucí.
Kitansa avasivat he minua vastaan, niinkuin raateleva ja kiljuva jalopeura.
14 Jako voda rozplynul jsem se, a rozstoupily se všecky kosti mé, a srdce mé jako vosk rozpustilo se u prostřed vnitřností mých.
Minä olen kaadettu ulos niinkuin vesi, ja luuni ovat kaikki hajoitetut: minun sydämeni on niinkuin salattu vedenvaha ruumiissani.
15 Vyprahla jako střepina síla má, a jazyk můj přilnul k dásním mým, anobrž v prachu smrti položils mne.
Minun voimani on kuivettunut niinkuin kruusin muru, ja minun kieleni tarttuu suuni lakeen; ja sinä panet minun kuoleman tomuun.
16 Nebo psi obskočili mne, rota zlostníků oblehla mne, zprobijeli ruce mé i nohy mé.
Sillä koirat ovat minun piirittäneet: julmain parvi saartain lävistänyt kuin jalopeura käteni ja jalkani.
17 Mohl bych sčísti všecky kosti své, oni pak hledí na mne, a dívají se mi.
Minä lukisin kaikki minun luuni; mutta he katselivat ja näkivät ihastuksensa minusta.
18 Dělí mezi sebou roucha má, a o můj oděv mecí los.
He jakavat itsellensä minun vaatteeni ja heittävät hameestani arpaa.
19 Ale ty, Hospodine, nevzdalujž se, sílo má, přispěj k spomožení mému.
Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana! minun väkevyyteni, riennä avukseni!
20 Vychvať od meče duši mou, a z moci psů jedinkou mou.
Pelasta minun sieluni miekasta, ja ainokaiseni koirilta.
21 Zachovej mne od úst lva, a od rohů jednorožcových vyprosť mne.
Vapahda minua jalopeuran suusta, ja päästä minua yksisarvillisista.
22 I budu vypravovati bratřím svým o jménu tvém, u prostřed shromáždění chváliti tě budu, řka:
Minä saarnaan sinun nimeäs veljilleni: minä ylistän sinua seurakunnassa.
23 Kteříž se bojíte Hospodina, chvalte jej, všecko símě Jákobovo ctěte jej, a boj se ho všecka rodino Izraelova.
Ylistäkäät Herraa te, jotka häntä pelkäätte: koko Jakobin siemen kunnioittakoon häntä, ja kavahtakoon häntä kaikki Israelin siemen!
24 Nebo nepohrdá, ani se odvrací od trápení ztrápeného, aniž skrývá tváři své od něho, nýbrž když k němu volá, vyslýchá jej.
Sillä ei hän hyljännyt eikä katsonut ylön köyhän raadollisuutta, eikä kääntänyt kasvojansa hänestä pois; vaan kuin se häntä huusi, kuuli hän sitä.
25 O tobě chvála má v shromáždění velikém, sliby své plniti budu před těmi, kteříž se bojí tebe.
Sinua minä ylistän suuressa seurakunnassa: minä maksan lupaukseni heidän edessänsä, jotka häntä pelkäävät.
26 Jísti budou tiší a nasyceni budou, chváliti budou Hospodina ti, kteříž ho hledají, živo bude srdce vaše na věky.
Raadolliset syövät ja ravitaan, ja jotka Herraa etsivät, pitää häntä ylistämän: teidän sydämenne pitää elämän ijankaikkisesti.
27 Rozpomenou a obrátí se k Hospodinu všecky končiny země, a skláněti se budou před ním všecky čeledi národů.
Kaikki maailman ääret muistakaan ja kääntykään Herran tykö, ja kumartakaan sinun edessäs kaikki pakanain sukukunnat.
28 Nebo Hospodinovo jest království, a onť panuje nad národy.
Sillä Herralta on valtakunta, ja hän vallitsee pakanoita.
29 Jísti budou a skláněti se před ním všickni tuční země, jemu se klaněti budou všickni sstupující do prachu, a kteříž duše své nemohou při životu zachovati.
Kaikki lihavat maan päällä pitää syömän ja kumartaman, hänen edessänsä polviansa notkistaman kaikki, jotka tomussa makaavat ja jotka surussansa elävät.
30 Símě jejich sloužiti mu bude, a přičteno bude ku Pánu v každém věku.
Hänen pitää saaman siemenen, joka häntä palvelee: Herrasta pitää ilmoitettaman lasten lapsiin.
31 Přijdouť, a lidu, kterýž z nich vyjde, vypravovati budou spravedlnost jeho; nebo ji skutkem vykonal.
He tulevat ja hänen vanhurskauttansa saarnaavat syntyvälle kansalle, että hän sen tekee.
