Jób 19
1 Tedy odpověděv Job, řekl:
Job vastasi ja sanoi:
2 Dokudž trápiti budete duši mou, a dotírati na mne řečmi svými?
"Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
3 Již na desetkrát zhaněli jste mne, aniž se stydíte, že se zatvrzujete proti mně.
Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
4 Ale nechť jest tak, že jsem zbloudil, při mně zůstane blud můj.
Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
5 Jestliže se pak vždy proti mně siliti chcete, a obviňujíc mne, za pomoc sobě bráti proti mně potupu mou:
Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
6 Tedy vězte, že Bůh podvrátil mne, a sítí svou otáhl mne.
Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
7 Nebo aj, volám-li pro nátisk, nemám vyslyšení; křičím-li, není rozsouzení.
Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
8 Cestu mou zapletl tak, abych nikoli projíti nemohl, a stezky mé temnostmi zastřel.
Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
9 Slávu mou se mne strhl, a sňal korunu s hlavy mé.
Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
10 Zpodvracel mne všudy vůkol, abych zahynul, a vyvrátil jako strom naději mou.
Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
11 Nadto zažžel proti mně prchlivost svou, a přičtl mne mezi nepřátely své.
Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
12 Pročež přitáhše houfové jeho, učinili sobě ke mně cestu, a vojensky se položili okolo stanu mého.
Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
13 Bratří mé ode mne vzdálil, a známí moji všelijak se mne cizí.
Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
14 Opustili mne příbuzní moji, a známí moji zapomenuli se na mne.
Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
15 Podruhové domu mého a děvky mé za cizího mne mají, cizozemec jsem před očima jejich.
Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
16 Na služebníka svého volám, ale neozývá se, i když ho ústy svými pěkně prosím.
Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
17 Dýchání mého štítí se manželka má, ačkoli pokorně jí prosím, pro dítky života mého.
Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
18 Nadto i ti nejšpatnější pohrdají mnou; i když povstanu, utrhají mi.
Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
19 V ošklivost mne sobě vzali všickni rádcové moji, a ti, kteréž miluji, obrátili se proti mně.
Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
20 K kůži mé jako k masu mému přilnuly kosti mé, kůže při zubích mých toliko v cele zůstala.
Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
21 Slitujte se nade mnou, slitujte se nade mnou, vy přátelé moji; nebo ruka Boží se mne dotkla.
Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
22 Proč mi se protivíte tak jako Bůh silný, a masem mým nemůžte se nasytiti?
Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
23 Ó kdyby nyní sepsány byly řeči mé, ó kdyby v knihu vepsány byly,
Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
24 Anobrž rafijí železnou a olovem na věčnost na skále aby vyryty byly.
rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
25 Ačkoli já vím, že vykupitel můj živ jest, a že v den nejposlednější nad prachem se postaví.
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
26 A ač by kůži mou i tělo červi zvrtali, však vždy v těle svém uzřím Boha.
Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
27 Kteréhož já uzřím sobě, a oči mé spatří jej, a ne jiný, jakkoli zhynula ledví má u vnitřnosti mé.
Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
28 Ješto byste říci měli: I pročež ho trápíme? poněvadž základ dobré pře při mně se nalézá.
Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
29 Bojte se meče, nebo pomsta za nepravosti jest meč, a vězte, žeť bude soud.
niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
