Job 7
1 Nije l' vojska život čovjekov na zemlji? Ne provodi l' dane poput najamnika?
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Kao što trudan rob za hladom žudi, poput nadničara štono plaću čeka,
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 mjeseci jada tako me zapadoše i noći su mučne meni dosuđene.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Liježuć' mislim svagda: 'Kada ću ustati?' A dižuć se: 'Kada večer dočekati!' I tako se kinjim sve dok se ne smrkne.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 PÓut moju crvi i blato odjenuše, koža na meni puca i raščinja se.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Dani moji brže od čunka prođoše, promakoše hitro bez ikakve nade.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Spomeni se: život moj je samo lahor i oči mi neće više vidjet' sreće!
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Prijateljsko oko neće me gledati; pogled svoj u mene upro si te sahnem.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 Domu svome natrag ne vraća se nikad, njegovo ga mjesto više ne poznaje.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Ustima ja svojim stoga branit' neću, u tjeskobi duha govorit ću sada, u gorčini duše ja ću zajecati.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Zar sam more ili neman morska, pa si stražu nada mnom stavio?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Kažem li: 'Na logu ću se smirit', ležaj će mi olakšati muke',
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 snovima me prestravljuješ tada, prepadaš me viđenjima mučnim.
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 Kamo sreće da mi se zadavit'! Smrt mi je od patnja mojih draža.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 Ja ginem i vječno živjet neću; pusti me, tek dah su dani moji!
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Što je čovjek da ga toliko ti cijeniš, da je srcu tvojem tako prirastao
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 i svakoga jutra da njega pohodiš i svakoga trena da ga iskušavaš?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Kada ćeš svoj pogled skinuti sa mene i dati mi barem pljuvačku progutat'?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Ako sam zgriješio, što učinih tebi, o ti koji pomno nadzireš čovjeka? Zašto si k'o metu mene ti uzeo, zbog čega sam tebi na teret postao?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Zar prijestupa moga ne možeš podnijeti i ne možeš prijeći preko krivnje moje? Jer, malo će proći i u prah ću leći, ti ćeš me tražiti, al' me biti neće.”
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
