Job 4
1 Tad prozbori Elifaz Temanac i reče:
Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
2 “Možeš li podnijeti da ti progovorim? Ali tko se može uzdržat' od riječi!
"Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
3 Eto, mnoge ljude ti si poučio, okrijepio si iznemogle mišice;
Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
4 riječju svojom klonule si pridizao, ojačavao si koljena klecava.
sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
5 A kad tebe stiže, klonuo si duhom, na tebe kad pade, čitav si se smeo!
Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
6 Zar pobožnost tvoja nadu ti ne daje, neporočnost tvoja životu ufanje?
Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
7 TÓa sjeti se: nevin - propade li kada? Kada su zatrti bili pravednici?
Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
8 Iz iskustva zborim: nesrećom tko ore i nevolju sije, nju će i požeti.
Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
9 Od daha Božjega oni pogibaju, na gnjevni mu disaj nestaju sa zemlje.
Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
10 Rika lavlja, urlik leopardov krše se k'o zubi u lavića.
Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
11 Lav ugiba jer mu nesta plijena, rasuli se mladi lavičini.
jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
12 Tajna riječ se meni objavila, šapat njen je uho moje čulo.
Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
13 Noću, kada snovi duh obuzmu i san dubok kad na ljude pada,
kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14 strah i trepet mene su svladali, kosti moje žestoko se stresle.
Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
15 Dah mi neki preko lica prođe, digoše se dlake na mom tijelu.
Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
16 Stajao je netko - lica mu ne poznah - ali likom bješe pred očima mojim. Posvuda tišina; uto začuh šapat:
Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
17 'Zar je smrtnik koji pred Bogom pravedan? Zar je čovjek čist pred svojim Stvoriteljem?
'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
18 Ni slugama svojim više ne vjeruje, i anđele svoje za grijeh okrivljuje -
Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
19 kako ne bi onda goste stanova glinenih kojima je temelj u prahu zemaljskom. Gle, kao moljce njih sveudilj satiru:
saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
20 od jutra do mraka u prah pretvore, nestaju zasvagda - nitko i ne vidi.
ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
21 Iščupan je kolčić njihova šatora, pogibaju skoro, mudrost ne spoznavši.'
Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
