Job 30
1 “A sada, gle, podruguju se mnome ljudi po ljetima mlađi od mene kojih oce ne bih bio metnuo ni s ovčarskim psima stada svojega.
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Ta što će mi jakost ruku njihovih kad im muževna ponestane snaga ispijena glađu i oskudicom.
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3 Glodali su u pustinji korijenje i čestar opustjelih ruševina.
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4 Lobodu su i s grmlja lišće brali, kao kruh jeli korijenje žukino.
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5 Od društva ljudskog oni su prognani, za njima viču k'o za lopovima.
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 Živjeli su po strašnim jarugama, po spiljama i u raspuklinama.
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7 Urlik im se iz šikarja dizao; po trnjacima ležahu stisnuti.
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
8 Sinovi bezvrijednih, soj bezimenih, bičevima su iz zemlje prognani.
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9 Rugalicom sam postao takvima i njima sada služim kao priča!
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10 Gnušaju me se i bježe od mene, ne ustežu se pljunut' mi u lice.
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11 I jer On luk mi slomi i satrije me, iz usta svojih izbaciše uzdu.
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 S desne moje strane rulja ustaje, noge moje u bijeg oni tjeraju, put propasti prema meni nasiplju.
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13 Stazu mi ruše da bi me satrli, napadaju i ne brani im nitko,
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14 prolomom oni širokim naviru i kotrljaju se poput oluje.
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15 Strahote sve se okreću na mene, mojeg ugleda kao vjetra nesta, poput oblaka iščeznu spasenje.
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 Duša se moja rasipa u meni, dani nevolje na me se srušili.
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17 Noću probada bolest kosti moje, ne počivaju boli što me glođu.
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 Muka mi je i halju nagrdila i stegla me k'o ovratnik odjeće.
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 U blato me je oborila dolje, gle, postao sam k'o prah i pepeo.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20 K Tebi vičem, al' Ti ne odgovaraš; pred Tobom stojim, al' Ti i ne mariš.
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 Prema meni postao si okrutan; rukom preteškom na me se obaraš.
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 U vihor me dižeš, nosiš me njime, u vrtlogu me olujnom kovitlaš.
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 Da, znadem da si me smrti predao, saborištu zajedničkom svih živih.
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Al' ne pruža li ruku utopljenik, ne viče li kad padne u nevolju?
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25 Ne zaplakah li nad nevoljnicima, ne sažalje mi duša siromaha?
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26 Sreći se nadah, a dođe nesreća; svjetlost čekah, a gle, zavi me tama.
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 Utroba vri u meni bez prestanka, svaki dan nove patnje mi donosi.
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28 Smrknut idem, al' nitko me ne tješi; ustajem u zboru - da bih kriknuo.
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29 Sa šakalima sam se zbratimio i nojevima postao sam drugom.
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 Na meni sva je koža pocrnjela, i kosti mi je sažgala ognjica.
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31 Tužaljka mi je ugodila harfu, svirala mi glas narikača ima.
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
