Job 3
1 Napokon otvori Job usta i prokle dan svoj;
Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;
2 poče svoju besjedu i reče:
Job lausui ja sanoi:
3 “O, ne bilo dana kad sam se rodio i noći što javi: 'Začeo se dječak!'
"Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt'.
4 U crnu tminu dan taj nek se prometne! S visina se njega Bog ne spominjao, svjetlost sunčeva ne svijetlila mu više!
Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.
5 Mrak i sjena smrtna o nj se otimali, posvema ga tmina gusta prekrila, pomrčine dnevne stravom ga morile!
Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.
6 O, da bi ga tama svega presvojila, nek' se ne dodaje danima godine, nek' ne ulazi u brojenje mjeseci!
Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.
7 A noć ona bila žalosna dovijeka, ne čulo se u njoj radosno klicanje!
Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.
8 Prokleli je oni štono dan proklinju i Levijatana probudit' su kadri!
Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.
9 Pomrčale zvijezde njezina svanuća, zaludu se ona vidjelu nadala, i zorinih vjeđa ne gledala nigda!
Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,
10 Što mi od utrobe ne zatvori vrata da sakrije muku od mojih očiju!
koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.
11 Što nisam mrtav od krila materina, što ne izdahnuh izlazeć' iz utrobe?
Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
12 Čemu su me dva koljena prihvatila i dojke dvije da me nejaka podoje?
Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?
13 U miru bih vječnom počivao sada, spavao bih, pokoj svoj bih uživao
Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä
14 s kraljevima i savjetnicima zemlje koji su sebi pogradili grobnice,
kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja,
15 ili s knezovima, zlatom bogatima, što su kuće svoje srebrom napunili.
päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla;
16 Ne bih bio - k'o nedonošče zakopano, k'o novorođenče što svjetla ne vidje.
tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet.
17 Zlikovci se više ne obijeste ondje, iznemogli tamo nalaze počinka.
Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä;
18 Sužnjeve na miru tamo ostavljaju: ne slušaju više poviku stražara.
kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä.
19 Malen ondje leži zajedno s velikim, rob je slobodan od gospodara svoga.
Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.
20 Čemu darovati svjetlo nesretniku i život ljudima zagorčene duše
Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille,
21 koji smrt ištu, a ona ne dolazi, i kao za blagom za njome kopaju?
jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta,
22 Grobnom bi se humku oni radovali, klicali od sreće kad bi grob svoj našli.
jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan-
23 Što će to čovjeku kom je put sakriven, koga je Bog sa svih strana zapriječio?
miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut?
24 Zato videć' hranu, uzdahnuti moram, k'o voda se moji razlijevaju krici.
Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi.
25 Obistinjuje se moje strahovanje, snalazi me, evo, čega god se bojah.
Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.
26 Pokoja ni mira meni više nema, u mukama mojim nikad mi počinka.”
Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."
