Job 10

1 Kad mi je duši život omrznuo, nek' mi tužaljka poteče slobodno, zborit ću u gorčini duše svoje.

"Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni valloilleen ja puhun sieluni murheessa,

2 Reću ću Bogu: Nemoj me osudit! Kaži mi zašto se na me obaraš.

minä sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.

3 TÓa što od toga imaš da me tlačiš, da djelo ruku svojih zabacuješ, da pomažeš namjerama opakih?

Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?

4 Jesu li u tebe oči tjelesne? Zar ti vidiš kao što čovjek vidi?

Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo?

5 Zar su ti dani k'o dani smrtnika a kao ljudski vijek tvoje godine?

Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,

6 Zbog čega krivnju moju istražuješ i grijehe moje hoćeš razotkriti,

koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni,

7 kad znadeš dobro da sam nedužan, da ruci tvojoj izmaknut ne mogu?

vaikka tiedät, etten ole syyllinen ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'

8 Tvoje me ruke sazdaše, stvoriše, zašto da me sada opet raščiniš!

Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.

9 Sjeti se, k'o glinu si me sazdao i u prah ćeš me ponovo vratiti.

Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.

10 Nisi li mene k'o mlijeko ulio i učinio da se k'o sir zgrušam?

Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa?

11 Kožom si me i mesom odjenuo, kostima si me spleo i žilama.

Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.

12 S milošću si mi život darovao, brižljivo si nad mojim bdio dahom.

Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.

13 Al' u svom srcu ovo si sakrio, znam da je tvoja to bila namjera:

Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:

14 da paziš budno hoću li zgriješiti i da mi grijeh ne prođe nekažnjeno.

jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi.

15 Ako sam grešan, onda teško meni, ako li sam prav, glavu ne smijem dići - shrvan sramotom, nesrećom napojen!

Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.

16 Ispravim li se, k'o lav me nagoniš, snagu svoju okušavaš na meni,

Jos minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.

17 optužbe nove na mene podižeš, jarošću većom na mene usplamtiš i sa svježim se četama obaraš.

Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.

18 Iz utrobe što si me izvukao? O, što ne umrijeh: vidjeli me ne bi,

Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!

19 bio bih k'o da me ni bilo nije, iz utrobe u grob bi me stavili.

Niin minä olisin, niinkuin minua ei olisi ollutkaan; minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.

20 Mog su života dani tako kratki! Pusti me da se još malo veselim

Ovathan päiväni vähissä; hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että hiukkasen ilostuisin,

21 prije nego ću na put bez povratka, u zemlju tame, zemlju sjene smrtne,

ennenkuin lähden, ikinä palajamatta, pimeyden ja synkeyden maahan,

22 u zemlju tmine guste i meteža, gdje je svjetlost slična noći najcrnjoj.”

maahan, jonka pimeys on synkkä pilkkopimeä ja sekasorto ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."