詩篇 137

1 我們曾在巴比倫的河邊坐下， 一追想錫安就哭了。

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 我們把琴掛在那裏的柳樹上；

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 因為在那裏，擄掠我們的要我們唱歌， 搶奪我們的要我們作樂，說： 給我們唱一首錫安歌吧！

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 我們怎能在外邦唱耶和華的歌呢？

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 耶路撒冷啊，我若忘記你， 情願我的右手忘記技巧！

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 我若不記念你， 若不看耶路撒冷過於我所最喜樂的， 情願我的舌頭貼於上膛！

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 耶路撒冷遭難的日子， 以東人說：拆毀！拆毀！ 直拆到根基！ 耶和華啊，求你記念這仇！

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 將要被滅的巴比倫城啊， 報復你像你待我們的，那人便為有福！

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 拿你的嬰孩摔在磐石上的， 那人便為有福！

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.