诗篇 137

1 我们曾在巴比伦的河边坐下， 一追想锡安就哭了。

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 我们把琴挂在那里的柳树上；

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 因为在那里，掳掠我们的要我们唱歌， 抢夺我们的要我们作乐，说： 给我们唱一首锡安歌吧！

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 我们怎能在外邦唱耶和华的歌呢？

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 耶路撒冷啊，我若忘记你， 情愿我的右手忘记技巧！

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 我若不记念你， 若不看耶路撒冷过于我所最喜乐的， 情愿我的舌头贴于上膛！

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 耶路撒冷遭难的日子， 以东人说：拆毁！拆毁！ 直拆到根基！ 耶和华啊，求你记念这仇！

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 将要被灭的巴比伦城啊， 报复你像你待我们的，那人便为有福！

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 拿你的婴孩摔在磐石上的， 那人便为有福！

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.