La Bu 137

1 Jerusalem kageldoh phatnun Babylon vadungpang a chun katou un kakapgam tauve.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 Keihon kasemjang houchu mong thingbah chung dunga chun kakhai un ahi.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 Hikom a chun soh a eihente houchun la sah sahding eigouvin, chuleh eisugenthei houchun kipahtah'a la sahsahtei ding eigouvin, “Jerusalem la ho chu khatpen beh neisahpeh'un” atiuve.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 Ahinlah keihon hetkhahlou mi gam sunga hi Yahweh Pakai la hochu iti kasahdiuham?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 Vo Jerusalem nangma kasuhmil uleh kakhut jetlam hin semjang pehdan sumil jenghen.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 Nangma kageldoh louva, Jerusalem chu kakipana sangpen sang a thupi a kagel lou le, ka leihi kadang chungah behden jenghen.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 O Yahweh Pakai Babylon sepaiten Jerusalem alonkhum niuva Edom mite thilbol chu geldoh tei in, “Sumang jengin,” “Toltoh sumat jengun” tin asam un ahi.

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 O Babylon, nangma nakisu mang ding ahi. Nangin neibol nao bang banga nalethuh penpen chu anunnom ahi.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Nachapangteu puimang a songpi chunga sepgoiho chu nunnom hen!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.